Olleet, menneet, tulevat ja pysyvät

 
1. Suhun voin aina luottaa. Oot aina paikalla ku tarvin sua ja jaksat myös mun kiukkuilua. Annat aina hyviä neuvoja ja kuuntelet kärsivällisesti, ku vuodatan sulle huoleni. Oot aina ollu mun paras kaveri ja tuut aina olemaan. Susta en pääse, enkä koskaan edes tahokkaan eroon. Kivulian muisto sun kans: hakattiin toisiamme avainnipuilla.

2. Tupsahit mun elämään vuonna 2010. Joskus käytännössä asuit mun luona. Sun kans on koettu kaikkee ihanaa ja hölmöä. Sä oot yks niistä ihmisistä, joista tiän, et tuut pysymään mun elämässä. Vaikkei toimitakkaan niinku stereotyyppisesti ihmiset toimii tällasessa suhteessa, nii silti me ollaan täydellisiä näin. Sun takia Oulusta tuli mulle koti.

3. 13-14-vuotiaina laskettiin Isohaaralla mäkeä alas kuperkeikoin EDin voimalla. Oltiini parhaita ystäviä ja enemmän. Sitten tuli inflaatio ja lama meän suhteeseen, mut nykyään sä oot kans yks tärkeimmistä ihmisistä ketä tiän. Tunnet mut paremmin ku useimmat ja sun kans on helppoa ja ihanaa aina jutella ja viettää aikaa. En kadu hetkeäkään kanssas.

4. Oot vahva ihminen, jos tiedät heikkoutes, oot kaunis, jos oot tietonen myös virheistäs, oot peloton, kun erotat todellisuuden ja illuusion, oot viisas, jos opit virheistäs, osaat rakastaa, kun oot menettäny ja tuntenu vihan ja osaat nauraa, kun oot tuntenu surun. Kaikki tulee aikanaan ja aikansa kaikki kestää. Mä oikeesti ja vilpittömästi toivon sulle vaan parasta, mitä elämällä on antaa.

5. Kuule sie.. molen pahoillani, etten piä yhteyttä. Sanoin sulle ettei muhun kannata ihastua, mut silti sen teit. Tiän itteni ja tunteeni. Mä en pysty antaan sulle takasin sitä mitä sä voisit antaa mulle. En oikee tiiä mitä mun pitäs sulle sanoa, ettet loukkaantus, mut veikkaan et loukkaannut enemmän ku en sano mitään. Anteeksi siis.

6. Sun kanssa ei ikinä oo tylsää. Saat mut nauramaan tilanteessa ku tilanteessa, mut sun kans pystyy myös käymään vakavia keskusteluja. Sulla on aivan paras huumorintaju ja muutenki oot yks hienoimmista ihmisistä mun elämässä. Elä katoa ja jos katoat nii se toivottavasti tarkottaa vaan sitä et on aika ajaa nurmikko.

7. Ensimmäisiä aikusia, jolle tulin kaapista ulos. Sä oot ihminen, johon luotan ku kallioon! Sun kans voidaan keskustella kaikkee tosi syvällistä ja jotenki nään sussa samoja piirteitä, ku itessäni. Mä ihailen sun elämänasennetta ja vahvuutta. Oot mulle aivan mielettömän rakas ja tärkeä.

8. Ihanin, rakkain, tärkein ja paras jätkä joka on ikinä pyörähtäny mun elämässä. Mulla on sua ihan mieletön ikävä ja aina ku kuulen susta nii meinaan alkaa itkemään. Mä olin aina halunnu sunlaisen ihmisen mun elämään. Sä tulit kuitenki eri tavalla, ku olin odottanu ja lähdit tavalla, jota olin pelänny. Pikkuveli, mä tarvin sut takas tänne.

9. Sua en oo viel tavannukkaan, tai jos oon nii en oo jostain syystä viel oo huomannu. Sä oot se, jonka kans tuun viettään monia hienoja hetkiä. Susta puhuessa mun silmät alkaa loistaa ja maailma muuttuu ruusunpunaseks.

10. Oot tyyppi jonka kans vietän eniten aikaa. Oot sellanen, josta en ota aina selvää. Toisinaan asetan kaikki muut sun edelle ja laiminlyön velvollisuuksiani sua kohtaan.Sä et aina osaa ottaa itteäs niskasta kiinni ja sanoa ihmisille asioita mitä oikeesti haluisit tai mitä pitäs. Piiloudut kuores alle ja näytät vain harvoille todellisen minäsi. Oot helkkarin tunteellinen ihminen, joka elää elämäänsä joskus niin täysillä, et iskee vauhtisokeus. Sunki ois aika asettua aloilles ja uskaltaa päästää uusia ihmisiä elämääs. Piä itestäs huoli, eläkä anna syksyn masentaa liikaa. Kohta on talvi ja maailma on jälleen valkoinen ja valosa!

Korvapuusteja

Pikainen päivitys näin heti syysloman alkuun.

MAANANTAI.....

Tiättekö sen fiiliksen ku aamulla heräätte ja oikeen mikään ei tunnu menevän putkeen? Ite heräsin nimittäin kauhean pahantuulisena, vaikka olin koko yön saanut nukkua ilman keskeytyksiä ja aamupäivän nukkuma-aikakin kului ilman häiriöitä. Jotenkin kaikki ressi vaan läjähti naamalle juuri sillä hetkellä kun mätkähdin unimaailmoista takaisin tähän todellisuuteen.

Pakkohan se turhautuminen oli sitten johonki purkaa ja ensimmäisenä vastaantullu äiti sai tuta mun pirteyden perikuva -naamani. Sille sitte marisin ja valitin aamuni ensimmäiset pari tuntia. Levitettyäni tarpeeksi kurjuuden ja mielipahan ilosanomaa, tuli huono omatunto...

Ajattelin pyytää äksyilyäni anteeksi luovasti leipomalla pullaa. Mie en koskaan ole ollu mikään lahjakkuus, mitä leipomiseen tulee, minkä varmasti itsekkin huomasin viimeistään siinä vaiheessa, kun 8-vuotias pikkusiskoni tuli koulusta kotiin ja touhuamiseni nähdessään huudahti: "Voi hyvänen aika Meri! Mitä ihmettä sää oikeen teet?"

"Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa helposti kulhosta ja käsistä"
..kyllä se sit ainaki käsistä lähti

Huomatkaa: ne on nätisti viiden pullan riveissä.

Mutta ajatushan oli kaunis..?
Pullat olivat kuulemma ..mielenkiintoisen makuisia.

Pehmeämmät mukulakivet

Maanantai 15.10.2012

Ilta hämärtyy, on tullut syksy ja kohta tulee talvi. Vuodenajat vaihtuvat tutulla kaavallaan: kevät, kesä, syksy, talvi, kevät, kesä, syksy, talvi, kevät, kesä, syksy, talvi... Maailma on tosin mennyt sen verran sekaisin, että tarkkaa ajankohtaa ei kunkin vuodenajan saapumiselle enää voi määritellä. Joskus talvi tulee jo lokakuussa ja toisinaan vasta tammikuussa. Viime talvena oli paljon lunta. -Jos en aivan väärin muista. Sitä tuli kuitenkin vielä 25. toukokuuta pohjoisemmassa suomenkolkassa.

Istun vakiopaikallani lähijuna N:ssä: (pohjoiseen päin katsoessa oikealta puolelelta junaan kiivettäessä ovesta vasemmalle, portaat ylös, ikkunapaikka, selkä menosuuntaan ja niin pois päin.) Pyörittelen päässäni otsikoita, jotka kirjoitin Helsinki-aiheisiin postauksiini, joita en koskaan saanut valmiiksi, saati julkaissut. Yhden parvekkeen kerrostalo, Kaksisataa hiljaista junasta, Sihinä ja kopina, Päivä jolloin metrot kulkivat vain itään, Helsingin valot, Makkaratalo, Annankadun kiinalainen, Lippakioski, Kuuleeko herra tasavallan presidentti?... Asiaa oli paljon, mutta tämä hiljaisuus tarttui. Täällä se on niin, että jos jokin asia halutaan tehdä selväksi, se sanotaan suoraan, nopeasti ja mutkittelematta, ja jos ei sanota suoraan niin sitten ollaan hiljaa. Eli otsikoiksi jäivät sitten nuokin.

Nousen junasta ja huomaan aseman liukuportaidenkin pyörivän väärään suuntaan. Miten..? Harvoin ne ne edes pyörivät mihinkään suuntaan, mutta tänään yleensä ylöspäin liukuvat portaat valuvat alaspäin ja toiset portaat pysyttelevät tiukasti paikallaan. Pienen hämmennyksen aiheuttaman ajatuskatkon jälkeen nousen ylös pysähtyneitä portaita pitkin. Todella kummallinen ilta.. Johtuneeko siitä että tämä on niitä viimeisiä virallisia iltoja, jotka vielä asun täällä?

Muistan tapahtuneen aiemmilta viikoiltani täällä: Kävelen töistä takaisin kämpille kun tiellä vastaani leijuu saippuakupla. Katson, kun se lipuu rauhallisesti editseni. Kurotan kättäni sitä kohti, mutta se heilahtelee leikkisästi kauemmas. Muisto herättää ikäväni jälleen roihuunsa. En ole nähnyt perhettäni aikoijin! Tosin isä ja kaksi nuorinta siskoani kävivät pyörähtämässä näillä leveyksillä kolmannella viikollani täällä, ja vanhempaa siskoani näin, kun pyörähdin Oulussa jokin aika sitten. Mutta silti. Lähellä, mutta silti niin kaukana. Samoin ystäväni.

Ajatella, ikävöin jopa Oulun katujen mukulakiviä ja Rotuaarilla pyörivää kivimöhkälettä. Ikävöin sitä kuinka tuuli puhaltaa tukan solmuun Pikisaareen johtavilla silloilla, kuinka ihmiset seisovat nipussa Hevimestan edessä odotellen Koskilinjojen aina-aikataulussaan -busseja. Ikävöin sitä, kun kaverit kokoontuvat viikonloppu-iltaisin yhteen ja nauttivat toistensa seurasta kera Koffin ja Karhun. Ikävöin sitä, kun pakasta on aina yksi kortti hukassa, eikä juomapelissä koskaan nosteta viimeistä ässää tai pata-akkaa. Ikävöin asioita, joita en ajatellut, että voisi ikävöidä. Aika alkaa olla jo korkea takaisin tulemista varten, vai mitä?
Siinä vaiheessa kun alkaa ajattelemaan, että kaipaa jopa niitä pakkasenhuurteisia aamuja, kun kaikki bussit ovat myöhässä ja yrmyimmän nokkaansa pitkin kanssaihmisiä mittailevan emännän lapsi huutaa kurkku suorana Ave Mariaa, ja vihoviimein saapuvan bussin radio soittaa Rakkauden hautaa ja Arttu Wiskaria Radio Novalta, huomaa, että aika todellakin kultaa muiston kuin muiston

Vaan kohta nähdään !

Hyvästi Helsinki!
Suomineidon lanteet, täältä tullaan!