keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Sirpaleita

22.12.2011

Onkohan minusta tähän?
Pakkaan laukkuni ja jätän taakseni kaiken tämän, jota ihanaksi arjeksi kutsutaan.
Aamun kiireen. Moottoritien ruuhkat. Huurteiset auton ikkunat.
Työkiireet ja sähköpostitulvan.
Tirisevän jauhelihan paistinpannulla illansuussa.
 Tuskan siitä, etten riitä kaikkeen.

Voiko näin edes sanoa? On ollut hyviä päiviä ja huonoja päiviä.
Valitettavasti jälkimmäisiä hieman enemmän.

Loma menee nopeasti.
Kun viikon kuluttua keskiyöllä könyän matkalaukkujeni kanssa takaisin kotiin, asunto on hiljainen ja siisti. Kengät suorassa rivissä eteisen kenkätelineessä, keittiön tiskiallas tyhjä.
Pyykit pesty ja viikattu. Kaukosäätimet paikoillaan.
Minunko Kotini? Ihan kuin katsoisin elämääni vieraan silmin.

Ero ja ikävä tekevät ihmeitä.
Tätä tämä on, arki ja elämä. Ihanaa ja välillä kamalaa, siinäpä elämänpituista ristiriitaa
kylliksi.

Tuntuu siltä, että elämäni palaset eivät ole vielä loksahtaneet paikoilleen.
Mutta olen oikealla tiellä.

Voi elämä olla tällaistakin.
Saatoin viettää välillä opiskelijaelämää ilman, että joka aamu olisi pitänyt ajatella
Siinä mielessä aika on myös puhdistautumista.
Kuulostaa taiteilijaelämältä
ja sitä se onkin.

Jos haluaa oikeasti yhteyden muihin ihmisii, pitää uskaltaa tiputtaa kaikki julkisivut.
Jyvät erottuvat akanoista yksityiskohdissa
Ei ole isoja askelia vaan pieniä askelia.
Enää en anna muiden ohjailla elämääni.
Sydäntään pitää seurata. Vaikka se on riski.
Ihmisen tulee etsiä itselleen rakkain asia ja elää sen mukaan.
Periksi ei anneta
matkaa on jatkettava.



5 kommenttia:

  1. Mertsi!!! Asutko nyt oulussa oikein pysyvästi vai mitä? Nähhään! :----) -Mia

    ps. lukkiin tätä sun blogia yks yö, sattumalta eksyin ja piti lopettaa ku mulla tuli jossaki välissä itku, en muista ennää mistä. Pittää lukea tää joku päivä kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Joo täällä asustelen :) pari viikkoa jo kerinny :--D ja ehottomasti törmäillään joku päivä !

    Voi, ei kai minu tekstit oo herkkää tunnetilaa aiheuttanu? Vaikka tietenki oisin toki tosi otettu jos joku kirjotus on tehny nii kovan vaikutuksen :--_))

    VastaaPoista
  3. Mertsiii! Aloin lukea sun blogia joku aika sitten. Tykkään seurailla. Kirjoitat kauniisti ja samantapaisia asioita joihin itse samaistun, pohdiskelet samallatavalla asioita. :)

    Ja heitin haasteen sulle, kevennystä nääs.
    http://pohjoinennurkka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. kiitoksia :---)) hienoo jos tykkäät!

    vastaanpas haasteeseesi tässä heti keritessäni ;) On tullu kommenttia et tekstien taso on nyt ollu aika (miten-sen-ny-sanos) syvällistä(?) Pikkukevennyksestä ei siis liene yhtään haittaa tähän väliin :--D

    VastaaPoista
  5. tuultentuoksujen MERI. ♥
    minullakin on sulle haaste dundun täällä;

    http://rosannaofmay.blogspot.fi/2012/11/stop-looking-start-seeing.html

    VastaaPoista