You and I, we're getting older now

Got no time, got no mind

Sunnuntai-aamu. Porukka heräilee vielä pikkuisissa pöhnissään. Minä makaan sohvalla ja odotan, että ymmärtävät lähteä ja sen jälkeen menen suihkuun ja käyn palauttamassa pullot.

Kasaan tyynyt patteria vasten ja avaan pullokuitilla ostetun ylihintaisen Chocolate Fudge Brownien. Suljen valot ja verhot, painan koneen näytöllä hehkuvaa play -nappulaa ja keskityn Thelman ja Louisen pakomatkaan. Puhelin on offlinessa, eikä mene kauaa kun oma tilanikin on sama. Hetken kuluttua herään säpsähtäen kun mielessäni pyörähtää muistikuva aiemmasta keskustelusta ystävän kanssa. Hänen piti tulla tänään käymään hakeakseen pari unohtunutta tavaraansa. Herätän puhelimeni, eikä mene kauaa kun se alkaa soida.
"Nukuitko sää?"
"Ei ku leffaa olin kattomassa"
"Tuu avaan? Oon tässä ulkona"

Juttelemme niitä näitä ystäväni harjatessa tiskivuortani pienemmäksi. Lähdettyään jatkan elokuvan seuraamista. Tarina herättää kaihoisan tunteen. Joskus minäkin vielä ajan Thunderbirdillä pitkin mutkittelevia kiertoteitä. Tosin hiukan eri syystä kuin Thelma ja Louise.

Elokuva loppuu ja harmikseni myös lopputekstit jäävät kesken. Ne ovat aina huonoimmankin leffan pelastus. On mukava vaan tuijottaa nimirivien hidasta virtaamista musiikin tahtiin. Pienenä tykkäsin tökätä sormeni näytön keskellä olevaan väliin, jossa ei ole kirjaimia, ja kuvitella että se on juna, joka matkaa tuhansia kilometrejä rivien välissä lopulta törmäten "Special thanks" tekstiin.

Yhtäkkisen toimettomuuden tunteen jälkeen suuntaan huomioni jälleen siniseen Nokialaiseen ja naputtelen parille kaverille missä?-viestin. Hetken kuluttua löydän itseni toiselta puolen Oulua syömässä pitsaa ja mutakakkua. Muutaman tunnin kuluttua istuessani liian myöhäisessä bussissa matkalla takaisin kotiin, mietin huolissani seuraavaa päivää: tiedossa on maanantai ja kahdeksan tunnin työturvallisuuskoulutus. Innostavaa.

Koulun jälkeen käyn käyn kylästelemässä ja syömässä jälleen kerran jonkun toisen ruokia. Jostain syystä päätän kotimatkalla oikaista hautausmaan kautta. Aina hyvä idea.. Eksyn pimeässä reitiltäni, mutta lopulta löydän itseni jostain Intiön ja/tai Välivainion paikkeilta. Kotiinpäästyäni aloittelin tätä tekstiä, mutta inspiraation puutteessa vonkasin kaverin mukaani paikalliseen pelaamaan biljardia, kun en yksin halunnut mennä. En keksi mitään hienoa loppulainia tähän, joten viimeisen kuvan teksti hoitakoot sen.

"Go!"
"You sure?"
"Yeah ... yeah."