Ressiä ja lauhaa

Volbeatin biisi Fallen sai tänään ihan uuden merkityksen. Lauhan kelin takia tiet ovat nimittäin muuttuneet melko liukkaiksi noin niinkuin kesäkengillä menijälle. Koulusta kotiin vaeltaessani napeista kuului: "See me falling, yeah down and lonely. Are the angels on their way? Im in the dirt. Hear me screaming, see me bleeding..." ja kohta meni meikäläinenki samaa kyytiä. Maan vetovoima vain yhtäkkiä päätti vaikuttaa koko kroppaani pikkaisen normaalia enemmän. Ensin jalalla koreasti, mutta todennäköisyyksistä huolimatta nätti laskeutuminen spiderman asentoon, muiden kehonosien kuin jalkojen koskettamatta maata. Screw you gravity!
Meri 1, maan vetovoima 0.

Viime öinä oon nukkunu vähän huonosti. Ekaks syyks aattelin unikaverin äkillistä puuttumista, ku pitkään viihtynyt vieras etelästä lähti takaisin kotiinsa. Olin siinä viikon aikana jo ehtinyt niin tottua toisen kehon lämpöön vieressäni ja kun se yhtäkkiä taas lähti, tuli kylmä.
Toinen vaihtoehto olis tää ressi, mitä oon onnistunu repimään siitä, että tää on viiminen vuosi mun puusepän opinnoissani. Näyttötyö pitäisi saada huhtikuuhun mennessä valmiiksi ja jo nyt tuntuu, että aika loppuu kesken ennenkuin olen päässyt edes puoleenväliin.
Lopulta päätin, että syy unettomuuteen onkin puhelimeni vika. Olin mielenosoituksellisesti pistänyt sen kokonaan pois käytöstä viikonloppuisen välikuolemansa takia ja ottanut korvikkeen käyttöön. Sillä en osannut kirjoittaa ja osa puhelinnumeroistakin katosi, kun eivät kaikki olleetkaan sim-kortilla. Ylpeys ei antanut ihan heti periksi kaivaa omaa puhelinta laukun pohjalta takaisin käyttöön. Tyhmä se on. Ja surkea ku mikä. Eikä siitä saa akkuakaan pois. Siinä olokoot.

Tosin tänään annoin jo taannoisen temppuilun anteeksi ja tukin sim-kortin taas tuttuun kelkkaansa. Jatkamme yhdessä taas niin kauan, että välikuolema meidät taas erottaa.