maanantai 22. lokakuuta 2012

Korvapuusteja

Pikainen päivitys näin heti syysloman alkuun.

MAANANTAI.....

Tiättekö sen fiiliksen ku aamulla heräätte ja oikeen mikään ei tunnu menevän putkeen? Ite heräsin nimittäin kauhean pahantuulisena, vaikka olin koko yön saanut nukkua ilman keskeytyksiä ja aamupäivän nukkuma-aikakin kului ilman häiriöitä. Jotenkin kaikki ressi vaan läjähti naamalle juuri sillä hetkellä kun mätkähdin unimaailmoista takaisin tähän todellisuuteen.

Pakkohan se turhautuminen oli sitten johonki purkaa ja ensimmäisenä vastaantullu äiti sai tuta mun pirteyden perikuva -naamani. Sille sitte marisin ja valitin aamuni ensimmäiset pari tuntia. Levitettyäni tarpeeksi kurjuuden ja mielipahan ilosanomaa, tuli huono omatunto...

Ajattelin pyytää äksyilyäni anteeksi luovasti leipomalla pullaa. Mie en koskaan ole ollu mikään lahjakkuus, mitä leipomiseen tulee, minkä varmasti itsekkin huomasin viimeistään siinä vaiheessa, kun 8-vuotias pikkusiskoni tuli koulusta kotiin ja touhuamiseni nähdessään huudahti: "Voi hyvänen aika Meri! Mitä ihmettä sää oikeen teet?"

"Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa helposti kulhosta ja käsistä"
..kyllä se sit ainaki käsistä lähti
Huomatkaa: ne on nätisti viiden pullan riveissä.

Mutta ajatushan oli kaunis..?
Pullat olivat kuulemma ..mielenkiintoisen makuisia.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Pehmeämmät mukulakivet

Maanantai 15.10.2012
Ilta hämärtyy, on tullut syksy ja kohta tulee talvi. Vuodenajat vaihtuvat tutulla kaavallaan: kevät, kesä, syksy, talvi, kevät, kesä, syksy, talvi, kevät, kesä, syksy, talvi... Maailma on tosin mennyt sen verran sekaisin, että tarkkaa ajankohtaa ei kunkin vuodenajan saapumiselle enää voi määritellä. Joskus talvi tulee jo lokakuussa ja toisinaan vasta tammikuussa. Viime talvena oli paljon lunta. -Jos en aivan väärin muista. Sitä tuli kuitenkin vielä 25. toukokuuta pohjoisemmassa suomenkolkassa.

Istun vakiopaikallani lähijuna N:ssä: (pohjoiseen päin katsoessa oikealta puolelelta junaan kiivettäessä ovesta vasemmalle, portaat ylös, ikkunapaikka, selkä menosuuntaan ja niin pois päin.) Pyörittelen päässäni otsikoita, jotka kirjoitin Helsinki-aiheisiin postauksiini, joita en koskaan saanut valmiiksi, saati julkaissut. Yhden parvekkeen kerrostalo, Kaksisataa hiljaista junasta, Sihinä ja kopina, Päivä jolloin metrot kulkivat vain itään, Helsingin valot, Makkaratalo, Annankadun kiinalainen, Lippakioski, Kuuleeko herra tasavallan presidentti?... Asiaa oli paljon, mutta tämä hiljaisuus tarttui. Täällä se on niin, että jos jokin asia halutaan tehdä selväksi, se sanotaan suoraan, nopeasti ja mutkittelematta, ja jos ei sanota suoraan niin sitten ollaan hiljaa. Eli otsikoiksi jäivät sitten nuokin.

Nousen junasta ja huomaan aseman liukuportaidenkin pyörivän väärään suuntaan. Miten..? Harvoin ne ne edes pyörivät mihinkään suuntaan, mutta tänään yleensä ylöspäin liukuvat portaat valuvat alaspäin ja toiset portaat pysyttelevät tiukasti paikallaan. Pienen hämmennyksen aiheuttaman ajatuskatkon jälkeen nousen ylös pysähtyneitä portaita pitkin. Todella kummallinen ilta.. Johtuneeko siitä että tämä on niitä viimeisiä virallisia iltoja, jotka vielä asun täällä?

Muistan tapahtuneen aiemmilta viikoiltani täällä: Kävelen töistä takaisin kämpille kun tiellä vastaani leijuu saippuakupla. Katson, kun se lipuu rauhallisesti editseni. Kurotan kättäni sitä kohti, mutta se heilahtelee leikkisästi kauemmas. Muisto herättää ikäväni jälleen roihuunsa. En ole nähnyt perhettäni aikoijin! Tosin isä ja kaksi nuorinta siskoani kävivät pyörähtämässä näillä leveyksillä kolmannella viikollani täällä, ja vanhempaa siskoani näin, kun pyörähdin Oulussa jokin aika sitten. Mutta silti. Lähellä, mutta silti niin kaukana. Samoin ystäväni.

Ajatella, ikävöin jopa Oulun katujen mukulakiviä ja Rotuaarilla pyörivää kivimöhkälettä. Ikävöin sitä kuinka tuuli puhaltaa tukan solmuun Pikisaareen johtavilla silloilla, kuinka ihmiset seisovat nipussa Hevimestan edessä odotellen Koskilinjojen aina-aikataulussaan -busseja. Ikävöin sitä, kun kaverit kokoontuvat viikonloppu-iltaisin yhteen ja nauttivat toistensa seurasta kera Koffin ja Karhun. Ikävöin sitä, kun pakasta on aina yksi kortti hukassa, eikä juomapelissä koskaan nosteta viimeistä ässää tai pata-akkaa. Ikävöin asioita, joita en ajatellut, että voisi ikävöidä. Aika alkaa olla jo korkea takaisin tulemista varten, vai mitä?
Siinä vaiheessa kun alkaa ajattelemaan, että kaipaa jopa niitä pakkasenhuurteisia aamuja, kun kaikki bussit ovat myöhässä ja yrmyimmän nokkaansa pitkin kanssaihmisiä mittailevan emännän lapsi huutaa kurkku suorana Ave Mariaa, ja vihoviimein saapuvan bussin radio soittaa Rakkauden hautaa ja Arttu Wiskaria Radio Novalta, huomaa, että aika todellakin kultaa muiston kuin muiston

Vaan kohta nähdään !

Hyvästi Helsinki!
Suomineidon lanteet, täältä tullaan!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pistää hiljaseks ja pakottaa miettimään

Noniin nyt täs on taas menny vuosi siitä ku viimeks kerkesin kirjottelemaan. Kaikilla ihmisillä tuntuu aina olevan milloin missäkin normaalista poikkeavassa tilanteessa tarve selitellä toimimisiaan, enkä mää ole tuosta ryhmästä ulkopuolella. Selitystä kehiin siis:
Muutin täs pikkasen päälle kolme viikkoa sitten Helsinkiin työharjotteluun. Ensimmäiset viikot näillä leveyksillä oli niin täynnä kaikkea uutta, etten missään vaiheessa ehtinyt pysähtyä niin pitkäksi aikaa, että olisin kerinnyt kirjoittamiseen keskittyä. Blogin kirjoittaminen ja muut velvollisuudet on vähän jääneet tässä hektisyydessä. Ja sitten aina ku ois ollut aikaa kirjoittaa, iski hirveä lorvikatarri, enkä ole edes konetta jaksanut avata. Elikkäs anteeksi. Lupaan keritessäni parantaa tapani..

Mutta siirrynpäs aiheessani lähemmäs otsikkoa. Tapahtu sellanen juttu mikä nyt pakotti mut pysähtymään. Jouduin työpäivänkin keskeyttämään ja siirtymään takaisin tämänkertaiseen väliaikaisluukkuuni ja lysähtämään sohvalle. On asioita mitkä voi vaan mykistää ihmisen. Joillekkin sattuu jotain traumaattisen kamalaa tai yllätyksellisen ihanaa, mikä mykistää täysin. Minulle ei käynyt kumpaakaan näistä.. Hiljaseks mut näet veti Helsingin seudun rikkaimman syrjäkylän ainoa katoksiton bussipysäkki lauantai-iltapäivällä noin kello 17:00 - 17:30 välisenä aikana. Siinä mie kyyhötin vasten olkapäänkorkusta lauta-aitaa, jonka takana kasvoi jonkin sortin pensas, jonka oksat ylettivät viitisen senttiä aidan takaa kadun puolelle. Olin asettautunut tarkasti niiden oksien kolmen lehden alle aitaa vasten, mutta en sitten jäänyt huomaamatta, vaikka kovasti olisin halunnut. Huomaamatta miltä? Siltä helkkarinmoiselta rankkasateelta! Jumankauti ku sitä vettä tuli sillee "WHOOOOSS! Juu ei, emmää millään ohikulkumatkalla oo, ku sulle pidän seuraa nii kauan ku bussia odotat. Oho kato sulla on yks kuiva kohta tossa, anskun mää. WHOUS!"
Sit ku se bussi lopulta tuli ja sain hyvin kostean olemukseni sisään oli kuskin ensimmäinen kysymys hilpeästi: "Sataaks siellä" No ei hitossa sada, ku juoksin sadettimen läpi. --Kakskytkolme kertaa. "Joo sataa.." Kyllä, olen nytten sitten flunssassa ja siinä sivussa lähti kaunis äänenikin.


Kuvia sitten kertomatta jääneistä tapahtumista, olkaa hyvä

Kuka tunnustaa?
Lupasin olla ottamatta vastuuta jos tulee huono
Kesärojekti: tuolin restaurointi.
-tässä siis valamiina toi
Kaverin kanssa mustikassa.
Musta oliki hirveesti hyötyä


















Helsingin ihmeitä. Aatelkaa: otin neljän ruuhkasta oikee kuvan ku oli nii uutta ja ennennäke-
mätöntä mulle. Sit bongasin myös ton Allegron ja törmäsin lähijunas paikalliseen joogaa-
jaan. Huomaa kuin hyvin toi harrastus saa aivot nollautumaan ja saa kaiken ympärillä
olevan hälinän pois mielestä. Ihanaa.
Helsinki-missioni

Tässäpä tää paljon kaivattu postaus sitte oli. Epäselvyydestä voi syyttää tätä mun kuumeista houretilaa.




maanantai 30. heinäkuuta 2012

Elämän helppous

Istuskelin tuossa kotonani rappusilla ja tuijotin tallinseiää. Rakensimme tämän talon ja tallin vuonna 2006 ja pari vuotta siitä isä rakensi tallin tuplasti isommaksi. Syynä oli äidin uusi työ. Hän nimittäin perusti ajoneuvoverhoilu -yrityksen ja siirsi osan yli puolesta tusinasta ompelukoneestaan toiseen rakennukseen ja käytännössä teki tallista niin ahtaan, ettei isä sinne enää mahtunut. Huomattuaan tulleensa savustetuksi ulos omalta mukavuusaalueeltaan, isä otti ja teki uuden tallin vanhan jatkoksi. Kokonaisuudessaan siis pelkkä autotallimme on isompi kuin edellinen talomme Aisapojanpolulla. Kuitenkin..! Koska tallia ei tehty nykyisenkokoiseksi samana vuonna, on maalipinnatkin sipaistu seinälautoihin eri aikoihin. Siinä seinää tuijotellessani panin merkille kuinka vanhan tallin sininen pinta on astetta hailakampi kuin sen jatkopalan. Vielä pari vuotta niin hieno mustikansininen talo ja talli sointuvat nätisti taivaan vaaleaan sineen kirkuen uutta maalipintaa.

Nykyaikana voisin pitää harvinaisena käsitettä talkoot. Vai kuinka moni voi sanoa olleensa talkoissa tässä viimeisen, sanotaan seitsämän vuoden aikana? Kun talon maalipinta haalistuu niin se pitäisi maalata uudelleen tai sitten siihen voi läjäistä päälle muovisia levyjä, jotka näyttävät ihan samalta kuin oikea puuseinä, mutta ovat niin mahtavia, ettei niiden väri haalistu auringossa. Ei varmasti haalistu! Ei muuten haalistu kun yrittää polttaa, antaa lillua vuosisadan merenpohjassa tai kaatopaikalla tai heittää happoa päälle. Ei haalistu, ei. Eikä katoa. Siinä on Herra virtasen talo taas niin eko-ekoa, ettei ole sademettistä edes risua katkaistu. Hyvä: aavikoituminen estetty. Ainiin ja se ilmaston lämpeneminen. Seuraavat miljoona vuotta voimme peittää kaatopaikat ja muut jätekasat aidon puun näköisellä immortal-muovilla. Näyttääpä ainakin nätiltä --eikä haalistu.

Nykyään on elämä niin helppoa. Kun hommaat tällaisen talonseinän, niin ei enää ikinä tartte tehä sille mitään. Se kestää monelle sukupolvelle. Täältä tullaa autuas toimettomuus! Tallin ovet aukeavat automaattisesti, koska se on ohjelmoitu tunnistamaan pihaan kaartava auto, kamerat seuraavat liikkeitämme ja pöntöt ottavat kuvia menopeleistä, jonka kaasua ei edes kukaan paina, koska vakionopeudensäädin. Puhelimista puuttuu näppäimet, koska nykyaikana kaikki on niin vaivatonta, ettei tarvi kuin hipaista, jos edes sitäkään. Parisuhde toimii facebookin kautta ja vierailut ystävien luona hoituvat google mapsilla.
Kauppareissulla käydään kylän isoimmassa marketissa, koska sieltä löytää kaiken, eikä tarvitse erikseen käydä joka ainoassa pikkupuodissa kyläraitin varrella. Ja jos me suomalaisetkin vielä lähetään menemään ruottinmallilla nii ei kaupoissakaan tarvitse törmätä niihin elämäänsä kyllästyneisiin kassatäteihin, jotka vain siirtävät ostoksia ohitseen niin, että automaattinen 360-viivakoodinlukija pääsee ottamaan hinnat ylös ja laskemaan ne yhteen. Ei tartte kassatyypin ku  hipasta ruudulla loistavaa "loppusummaa" ja siitä sille maksetaan. Kyllä sitä ite kukin kyllästys moises hommas. Sen takia kait sitä kohta on joka kaupassa ittepalvelukassa. Otetaan vaan piippari käteen ja lapataan tavarat kyytii. Ei tartte ees kahtaa kertaa tavaroita lastata. Pois se kärryihin-hihnalle-kasseihin -kierto.

Tämän elämän helppouden ja yksinkertaisuuden aiheuttaman toimettomuuden jälkeen vielä toitotetaan, kuinka ihmisen pitäisi rauhoittua, rentoutua ja ottaa aikaa itselleen. Tottahan se on, että ihmisellä menee paljon aikaa kaikenlaiseen tekemiseen. Pitää juosta metroon (nehän kulkee nii harvoin, että sinne on oikeesti kiire), pitää mennä töihin, käynnistää tietokone, hoitaa lapset. Ihminen on automatisoitunut. Aamulla herää, menee töihin, laittaa koneet päälle ja huolehtii, että ne hoitavat tehtävänsä, menee kotiin, laittaa lapset playstationin ääreen ja tapaa ystävänsä facebookissa. Ja seuraavana päivänä sama rulianssi. Viikonloppuna ihminen kytkee autopilottinsa pois päältä ja ns. rentoutuu, -latautuu. Kaikki tekevät kaikkea, mutta eivät kuitenkaan mitään.

Tässä minä istun auringon haalistamilla puuportailla onnellisen toimettomana ja tuijotan tallin seinää. Parinkymmenen vuoden sisään sitten maalaamme sen uudestaan.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ylläsviikonloppu 20.-22.4.2012

Alotanpa tän rästikirjottamisen varhaisimmista unohtuneista. Kuvantäytteistä postausta tässä teille nyt sitten.

Olimma kaveripiirin kans jo jonku aikaa suunnitellu et lähtisimmä porukalla mökkeilemään Ylläkselle. Reissu toteutettiin huhtikuun lopulla. Ensimmäinen kaveri tuli juna/bussikyydillä Kolariin (jossa mää silloin tosiaan asuin) ja loput ajelivat omalla autolla Oulusta. Mökille päästiin joskus illemmasta, -tarkkaa aikaa en ennää muista mut kuitenki sillee et kerittiin kaikkea vielä touhuta ennenku tuli pimeää.

Eka homma mökille päästyä oli tietenki laittaa tulet takkaan
Tulimestarina taisi hääriä tampereen-sankarimme
Seuraavaks aukastiin ja isonnettii avanto, jotta saatii veet
kannettua mökkiin ja sauhnaan

















Nääki täs mukavasti autto. Huutelivat rannalta et
työmiehen viivat näkyy, et kantsiis nostella housuja
Saunaan ja pukuhuoneeseen väännettii seuraavaks tulet.
Mökki.
Juomat pysy näppärästi kylmänä
Niii olihan meillä toki ruokaaki mukana !

Lauantaina lähettiin käymään eka Ylläsjärvellä, mut oli nii
huono keli et siel ei oikee ollu mittään. Jatkettiin matkaa Leville
Tosiaan keli oli melkosen surkea ja harmaa. Ei onneks meille käyny yhtä
huonosti ku tolle punaselle kaaralle. Auto oli melekee täynnä lunta
mikä oli tullu sen takaikkunasta aika ilosen näkösesti sisään.
Ei tiietä miten auton kyydissäolijoille oli käyny.
Toisen auton takapenkkiläinen<3 se on ihan omaa luokkaansa se
No kai sois ite kullaki tommonen ilime ku kaikki
muut pöydässä on jo saanu sapuskansa



Seuraavaks suunnattiin keilaamaan. Oltii varattu rata jo Ylläsjärvellä pysähtyessä, mut jouduttiin siirtään meän ratavarausta tunnilla ku tajuttiin et meil menee matkas ja syödes nii kauan aikaa ettei oltas keritty. Sit lopulta eksyttiin väärään keilahalliin mikä sit osottautu kans halvemmaks ku se mihi oltii jo varaus tehty. Peruttiin se alkuperänen varaus ja mentiinki tähä halvempaan hallii. Mä veikkaan et siel alkuperäsel keilahallil ei enää päästettäs sisään tyyppiä joka soittaa ja sanoo ekana puhelimeen: "no *sukunimi* tässä taas moi!". Tuli meinaan niin monta kertaa sinne soitettua..
 
Lähtöpäivän aamu
Pysähyttiin viel Kolarissa kauppaan, syömään ja kahvitteleen ja sit nää
yhet jatko matkaa Oulua kohen ja jättivät mut Kolariin
Täs meän koko mökkiporukka kokonaisuudessaan. Huomatkaa tuo blondi tossa eturivin vasemmalla laidalla! Se hääri siel kameran takana ahkerasti koko viikonlopun nii sitä sit käy syyttäminen et tästä tuli isommanpuoleinen kuvapostaus.

Kiitos kaikille mukanaolleille kivasta viikonlopusta! Oletta ihania ja rakkaita<3 lässynlää<3

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen 2012 (ja pari muuta selkkausta)

Nonii tää postaus tulee vähän myöhässä mut parempi se kuitenki on myöhään kuin ei milloinkaan!
Vietin siis pääsiäistä perinteisesti Palojoensuussa isovanhempieni luona. Paikalla oli mun lisäks koko suku, joten vilskettä riitti!

Kuvat kertokoot taas enemmän

Tällanen tehtiin pellolle
kelkan perässä roikkumal saatii vauhit hyppyjä varten
Tällee me sit leikittiin tos hyppyris
vanhimman pikkusiskon parhaat 
nuoremman pikkusiskon parhaat
isosiskon poikaystävä on Jokapaikan Höylä
 Ton viimesimmän kuvan julkasuun kysyin ihan luvanki!
"Saanko laittaa susta kuvan mun blogiin? Muokkaan kyl vähäsen tota mut silti?"
"Laita vaa jos o vaatteet päällä"
"Joo nää on näitä ulkona otettuja. Ei täs näykkää muutaku naama, nii ei oo paha"

***

Pääsiäisenähän ruukataan kaiken pashan ja mämmin syönnin lisäksi myös perinteisesti virpoa. Nuorimmainen pikkusisko oli kovasti odottanut, että pääsisi virpomaan. Seurakseen olivat lupautuneet pikku serkkupojat, mutta heitäpä alkoikin kaduttaa juuri ennen virpomaan lähtemistään. Toinen ei halunnut naamioitua noidaksi ja toinen ei sitten millään suostunut siihen, että itsetehdyt vitsat pitäisi muka antaa pois. Pikkusisko alkoi siinä itkua tihrustamaan kun ei näyttänyt virpomaan lähtemisistä tulemaan mitään kun ei yksinkään uskalla mennä. Minä siinä päätin lohduttaa sanomalla, et voi sinua, kyllä mie sinun kans muuten lähtisin, muttaku mie oon jo sen verran vanha.
Vaan kuinkas sitten kävikään..
Hauskaa oli ja tienattiin siin 60 euroa kahteen pekkaan parilla hassulla virvon varvon -lorulla. Leena Hefner os. Herppeenluoma -imitaatio viimeisessä virpomispaikassa jätti varmasti hauskat muistot kaikille sen kuulleille. Mitäpä ei isosisko pikkusiskonsa takia tekisi?

 ***
Pääsiäisen jälkeen kävimme myös kelkkaretkellä tunturissa Hirvasvuopion kämpällä. Siitä reissusta ei kuitenkaan ole kuvia, koska en pitäny puhelinta päällä, enkä edelleenkään omista kameraa.

Palasimme Palojoensuuhun kelkkareissultamme keskiviikkona (11.4.) melko iltasella (seittämän - kaheksan aikoihin), joten meni myöhään ennen kuin pääsin lähtemään ajamaan takaisin Kolariin. Meinas vähän väsyttää ja tie oli todella huonona. Hirveästi loskaa, joka heitteli autoa mielivaltaisesti. Nopeusrajoitus oli 100 km/h mutta tien kunnon takia ajoin hiljempaa (70-80km/h) mutta silti kävi näin:
Pyörähti penkalla kerran kuulemma ympäri ja pääty vastaan-
tulevanpuoleisten penkalle noin päin.

Säikähdyksellä mää selvisin tosta ja auto saatii avuliaan rajavartiolaitoksenmiehen ja porukoiden avulla kiskottua tuolta ylös ja matka jatkui vielä astetta kevyemmällä kaasujalalla. Mun lisäks tolla pätkällä ojaan päsäytti kaks muutaki autoa, et seki varmaan osaltaan kertoo tien sillosesta jamasta.


***
Viikonloppuna pyörähdimme vielä porukoiden kanssa Ylläksellä laskettelemassa ja viettämässä aikaa.
Ylläksen mökillä porukoiden kanssa. Sohva oli varattu nii
nukuttiin Kasen kanssa sitte lattialla päikkärit
Ei kannata mun siskoille ryttyillä!
***

Tein seuraavalla viikolla yllätysvierailun Ouluun. Oli ihana ku yhtäkkiä vaan pasahtaa paikalla ja kaverit hyppää kaulaan ja tajuaa kuin pirunmoinen ikävä niitä on ollu! Käytiin sit seuraavana iltana parin ihanaisen kanssa oikein hienosti Pannussa syömässä. 
Olette rakkaita<3
Omppuroska! Ylihyvää<3

Samalla viikolla kaverit viel tulla tupsahti tänne mun luo pohjoseen. Oltii varattu mökki ylläkseltä ja vietettii viikonloppu likkaporukalla ja oli kivaisaa. Kuvia ja lisäinfoa kyseisestä reissusta mitä todennäköisimmin seuraavassa postauksessa. Siihen asti siis..!