Kaikki kävi niin yllättäen. En suunnitellut sitä, en todellakaan halunnut enkä toivonut, että näin kävisi. En edes huomannut, sitä hetkeä kun otteeni lipesi. Tipahdit elämästäni, eikä minulla ole suurtakaan toivoa enää saada edes murto-osaa takaisin. Olit minulle osa jokapäiväistä elämääni ja yhtäkkiä olitkin kokonaan poissa. En ole kuullut mitään, en tiedä oletko yksin, onko joku muu jo antanut uuden kodin tai onko kaikki hyvin.
Merkitsit minulle paljon. Olit minulle pakotie arjen ankaruudesta ja hektisyydestä. Kanssasi oli niin paljon muistoja. Myönnän, että kohtelin sinua toisinaan huonosti. Jos en erityisemmin tarvinut mitään, jätin vain sinut yksinäsi kyhjöttämään johonkin. Toisinaan unohdin olemassaolosi, --se vain oli niin itsestään selvää, että olit paikalla. Siihenhän tämä oikeastaan kaatuikin tiedätkö? Yritin kyllä pitää huolta ja kuunnella, mutta toisinaan se vain jäi. Muistan vielä selvästi, missä näin sinut viimeksi, missä olimme, kenen kanssa. Sitten yhtäkkiä olitkin poissa. Nyt kaduttaa niin maanperkeleesti oma huolimattomuuteni.
Tajuttuani, ettei minulla enää ole sinua, menin huolesta sekaisin. Olin vihainen itselleni! Miksi olin ollut niin huolimaton! Parjasin läpi kaikki tuntemani kirosanat useampaankin kertaa, ja yritin turhaa vielä etsiä sinua, mutten enää löytänyt. Suhteemme ei ollut kestänyt vielä vuottakaan. Harmittaa. Se olisi voinut kestää niin pitkään.
Olen kuunnellut radiota ja ystäviäni paljon enemmän eromme jälkeen. Se on osaltaan auttanut selviämään. Joskus vain tulee niin kova ikävä. Olen ajatellut hommata jostain uuden tilallesi. Se varmasti auttaisi, mutta en jaksaisi taas aloittaa kaikkea alusta. Haluaisin jatkaa siitä mihin jäimme. Lupaan, että kohtelisin ja pitäisin paremmin huolta, jos vain saisin sinut vielä takaisin. Mutta vaikka siitä ei ole edes kovin kauan, kun tiemme erosivat, jotenkin olen jo alistunut siihen tosiseikkaan, ettemme välttämättä enää koskaan kohtaa. Ehkä opin tästä jotakin.
Kukaan aikaisempi ei ole koskaan ollut yhtä hyvä kun sinä olit. Olit juuri täydellinen minulle. Sait minut itkemään, nauramaan, ärsyyntymään ja leppymään. Vaikka tiedän, että tässä maailmassa on tuhansia ja taas tuhansia muitakin; huonompia ja parempia, ei mikään vedä vertoja sinulle. Kaduilla kävellessäni tiirailen huomaamattani ympärilleni ja toivon, että näkisin sinut jossain ja voisin ottaa takaisin omakseni.
Kun aika sallii, kun pystyn siihen, hommaan tilallesi uuden. En parempaa vaan mielummin todella samanlaisen. Olit kuitenkin niin hyvä, etten varmaan enää tottuisi kamalan paljon erilaisempaan. Muistelen sinua vieläkin päivittäin, ja kavereitani alkaa jo ihan oikeasti ärsyttää kun valitan kokoajan siitä, kuinka se kyrpii kun menetin sinut. He käskevät lopettamaan tyhmän ruikutuksen ja opettelemaan elämään ilman. Ei voi olla niin hankalaa. Sehän oli vain mp3 -soitin!
Kun rakastaa musiikkia näin paljon kun minä, on mp3:sen hukkaaminen oikeasti iso juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti