Maailmanlopun meininkiä

Ennustettiin, odotettiin, pelättiin, elettiin se päivä, selvittiin ja eteenpäin jatkettiin. Että semmonen maailmanloppu meillä tänä vuonna oli. Mitään ei tapahtunu! Jumalauta Harold Camping titteliltään kokenut maailmanloppujen ennustaja. Kokenut ja kokenut. Noh, kyllähän se pari maailmanloppua kerkes ennustaa ennenku ite otti ja kuoli. Ensin ukko uhosi, et maailma loppuu 21. toukokuuta 1988, sitte 7.syyskuuta 1994. Noitten päiväysten mentyä ohi tuli uudet laskelmat ja ennustukset: 21.5.2011 jälkeen piti tulla viiden kuukauden pitunen "kaikki vaan menee paskaks" -aikakausi ja sit POKS ja se koko universumista.

Muistan hyvin tarkasti (öhö öhö) tuon päivämäärän 21.5.2011. Heräsin aamulla ja samantien mut valtas semmonen mielettömän vahva tunne, et maailma tulee muuttumaan tänään radikaalisti. Kaverit ties kans ton päivän olevan poikkeuksellinen. Kokoonnuttiin kaikki mun tykö istumaan ympyrään keittiön lattialle. Muutama kaveri tuli yli sadan kilometrin päästä kokemaan tuon kyseisen päivän luokseni. Tunnelma oli hilpeä ja vauhti kasvoi sitä mukaan kun kello kävi yhä lähempänä puoltayötä.

Siirryimme ennen keskiyötä pienemmällä porukalla paikkaan, jossa tapasimme muitakin kaltaisiamme. Ihmiset pyörivät ympärilläni ilman mitään suunniteltua päämäärää, huoneet, joissa olimme, olivat pimeitä, valot välkkyivät ja äänien pauhu oli kurviahuumaavan kova. Tuon tuostakin eksyin kavereistani ihmishälinään ja rakennuksen hämäriin huoneisiin.

Kaikesta huolimatta selvisin tuosta päivästä hengissä. Kompuroin yöllä neljän maissa kämpilleni väsyneenä ja hirveessä humalantunteessa. Kaaduin sänkyyn silloisen tyttöystäväni viereen, joka heräsi hiljaiseen rymyämiseeni:
"Missäs olitte?"
"Tovelissa.."
"Missä??"
"No hitto Tivolissa!"

Tuo päivämäärä 21.5.2011 on noin tarkasti muistissani, koska silloin minusta tuli täysi-ikäinen.

Tuomittuna tyhmyyteen

Huomasinpa juuri, että sisälläni asuu pikkuvanha, yhä uudestaan samoja uria puusuksilla potkiva, perässä kulkeva, samat virheet toistava arvostelija. Helposti tulisi aloitettua tämäkin teksti jo kuluneella, mutta, ah, niin totuutta hipovalla fraasilla: Nykyään on taas kaikki niin päin prinkkalaa ja kyllä ennen osattiin paljon paremmin. Tiedättekös.
Vaan miksi uudistaa mitään mikä toimii jo sellaisenaan?
Nauttikaa.


Tyhmyydestä ja unohtelusta on tullut nykymaailmassa jo kansantauti. Tämän pääsee itsekkin toteamaan yksinkertaisimmin menemällä surullisenkuuluisiin feissarimokiin, jonne ihmiset ovat ilmiantaneet toinen toistaan älyvaapaampia päivityksiä ja keskusteluja. Vaan ei meidän suomalaisten ihan vielä kannata häpeästä punastella, sillä myös muussa maailmassa on havaittavissa samankaltaisia hajamielisyyden ilmiöitä. Feissarimokilla on myös lontoon murteella julkaistu sukulainen failbook.

Netin ja monen muun ihmeellisen tiedonjakokanavan kautta pääsee helposti kärryille siitä, ettei ihminen välttämättä olekkaan kehittynyt apinasta, vaan ihmisestä on kehittymässä apina. Muutosta tapahtuu ja kehitys kehittyy, mutta olisi varmaan liikaa toivottu, että kaikki kehitys kulkisi eteenpäin. Hipasu sinne tänne nii jo toimii kaikenmaailman pelit ja vempeleet (paitsi tietyt puhelinmallit ei toimi. Ei hipasten, eikä hakaten). Kaikki muisti on ulkoista ja sitä voi siirtää talteen useampiin kohteisiin. Ilman facebookkia nykyihminen ei muistaisi varmaan mitään. Tuo netin sosialisoiva ihme on monen "rakas päiväkirja", jolle kerrotaan aivan kaikki.

TV:ssä pyörii useitakin ohjelmia johon on koottu nauruhermoja kutkuttavia kotivideoita. MTV:llä on se ohjelma, mikä on yksinkertasesti mahdoton suomalaisen ensimmäisellä yrityksellä oikein lausua: Ridiculousness. TV5:lla pyörii AFV (America's funniest home videos). Ei tietenkään unohdeta rakkaita maanmiehiämme, Duudsoneita. Fiktiiviset sarjat kuten Pikku-Britannia ja Justimus parodisoivat omalla tavallaan esiin tän maailmanajan hölmöläisyyteen taipuvaa meininkiä.

Vaan meidän kaikkien riemuksi yksinkertaisuutta ei tarvitse seurata vain ruudun takaa. Viettämällä laatuaikaa ystäviensä ja perheensä kanssa, pääsee nopeasti toteamaan että koko nyky-yhteiskunta ja maailmankaikkeus on tuomittu tyhmyyteen. Yksi kaveri yrittää korjata läppärin virtajohtoa haarukalla, toinen heittää autonavaimet autoonsa ja oven perässä lukkoon ja kiinni, kolmannen mielestä ei ole ollenkaan kummallista käyttää uunivuokaa nuudelien keittoon. Äiti kyselee uimahallin kahvilassa voiko hän kenties maksaa kotiloilla, pikkusiskon mielestä blondius on vain ulkoista ja isosisko ei pysty ajamaan skootterilla Torniosta Keminmaahan harkitsemmatta vakavasti matkalukemisen ostamista. Itse lämmitän kämppääni sähköuunin jälkilämmöllä ja valaisen suihkullisen vessani iänvanhoilla vain sisäkäyttöön -jouluvaloilla. Patterit lainaan palovaroittimesta ja vaahtokarkit paistan sytkärillä. Meistä on moneksi, mutta olen vakavasti sitä mieltä, että fiksu ihminen on vain urbaani legenda.

a

Always late, but worth the wait

Ennen kuin huomaankaan, päivä on jälleen vaihtunut. On jo torstai ja eräänä aamuna, vasta silmänräpäyksen kuluttua on taas maanantai. Päivät ovat sekaisin ja lomittuvat kummallisesti. On viikkoja, joissa herää joka aamu maanantaihin ja viikkoja, joissa perjantai onkin sunnuntai. Ja sitten onkin taas maanantai. Tiistaista torstaihin aika kuluu matavasti, mutta huomaamatta, -rutiininomaisesti.

Aika kuluu toisinaan hyvinkin merkillisesti. Kellot tikittävät miten sattuu. Aamu tulee aina aikaisemmin kuin osaa odottaa. Ilta kestää pitempään kuin ajatteli. Sekuntiviisarilla menee iltapäivällä kello 15:55 jälkeen tunti, kun se kiertää kellotaulun viisi kertaa. Kellot kulkevat muutenkin eri tahtiin. Junan aika tulee useimiten ainakin vartin jäljessä ja bussien saman verran etuajassa. Jos laittaa herätyskellon ja munakellon yhtäaikaa soittamaan seitsämän minuutin kuluttua, on varmaa, että herätys soi kolme minuuttia liian aikaisin ja munakello viisi liian myöhään. Siksi munakellotetut pullat palaa mustiks ja herätysmuistutuksella ranskalaisista tulee löppänöitä.


Ajankäsite on erilaista myös erilaisilla ihmisillä:

Eräs ystäväni asuu varmasti salaa jossain päin Kiinaa, koska kun hän sanoo tulevansa paikalle kohta, ehtisin hyvin vaihtaa verhot kolmesti, sulattaa pakastimen, nukkua päiväunet ja katsoa Putouksen, ennenkuin hän soittaa uudestaan, että saattaa myöhästyä pikkusen.

Siskoni taas on toisenlaisen ajankäyttäjä. Hän on tyyppi, jota aina hoputetaan, kun ollaan johonkin lähdössä. Ehtii jo asennoitua siihen, että tässä voi mennä hetki, kun sisko jo ärisee eteisessä, että mikä meillä muilla kestää. Hän on joku ninja, joka pysäyttää muiden ajan ja toimii itse sillä aikaa, kun toiset ovat pausella, päästäkseen vuorostaan hoputtamaan heitä.

Kaveripiirissä käsite täsmällisyys on harvinaisuus. Kukaan ei ole tasan jotain missään vaan tyypit päsähtävät paikalle viisi tai kymmenen yli sovitun. Jos joku jostain syystä sattuu olemaan ajoissa (lue: ennen muita) paikalla, pääsee naljailemaan muiden myöhästelystä ja näin nostaa itsensä niin paljon paremmaksi ihmiseksi.


Vaan miksi minä tässä ajankulusta murehdin? Se kuluu, miten kuluu. Karkeasti ajan voi jaotella kolmeen osaan: mennyt aika, tuleva aika ja nyt. Näistä on muodostunut näitä pieniä kivoja liukavampia käsitteitä, kuten: joskus, sillon, kohta, heti, sitku jne.

Siis hyvää iltaa ja huomenta! Täällä kello on yhdeksän ja kohta voisi mennä vaikka nukkumaan.