Always late, but worth the wait

Ennen kuin huomaankaan, päivä on jälleen vaihtunut. On jo torstai ja eräänä aamuna, vasta silmänräpäyksen kuluttua on taas maanantai. Päivät ovat sekaisin ja lomittuvat kummallisesti. On viikkoja, joissa herää joka aamu maanantaihin ja viikkoja, joissa perjantai onkin sunnuntai. Ja sitten onkin taas maanantai. Tiistaista torstaihin aika kuluu matavasti, mutta huomaamatta, -rutiininomaisesti.

Aika kuluu toisinaan hyvinkin merkillisesti. Kellot tikittävät miten sattuu. Aamu tulee aina aikaisemmin kuin osaa odottaa. Ilta kestää pitempään kuin ajatteli. Sekuntiviisarilla menee iltapäivällä kello 15:55 jälkeen tunti, kun se kiertää kellotaulun viisi kertaa. Kellot kulkevat muutenkin eri tahtiin. Junan aika tulee useimiten ainakin vartin jäljessä ja bussien saman verran etuajassa. Jos laittaa herätyskellon ja munakellon yhtäaikaa soittamaan seitsämän minuutin kuluttua, on varmaa, että herätys soi kolme minuuttia liian aikaisin ja munakello viisi liian myöhään. Siksi munakellotetut pullat palaa mustiks ja herätysmuistutuksella ranskalaisista tulee löppänöitä.


Ajankäsite on erilaista myös erilaisilla ihmisillä:

Eräs ystäväni asuu varmasti salaa jossain päin Kiinaa, koska kun hän sanoo tulevansa paikalle kohta, ehtisin hyvin vaihtaa verhot kolmesti, sulattaa pakastimen, nukkua päiväunet ja katsoa Putouksen, ennenkuin hän soittaa uudestaan, että saattaa myöhästyä pikkusen.

Siskoni taas on toisenlaisen ajankäyttäjä. Hän on tyyppi, jota aina hoputetaan, kun ollaan johonkin lähdössä. Ehtii jo asennoitua siihen, että tässä voi mennä hetki, kun sisko jo ärisee eteisessä, että mikä meillä muilla kestää. Hän on joku ninja, joka pysäyttää muiden ajan ja toimii itse sillä aikaa, kun toiset ovat pausella, päästäkseen vuorostaan hoputtamaan heitä.

Kaveripiirissä käsite täsmällisyys on harvinaisuus. Kukaan ei ole tasan jotain missään vaan tyypit päsähtävät paikalle viisi tai kymmenen yli sovitun. Jos joku jostain syystä sattuu olemaan ajoissa (lue: ennen muita) paikalla, pääsee naljailemaan muiden myöhästelystä ja näin nostaa itsensä niin paljon paremmaksi ihmiseksi.


Vaan miksi minä tässä ajankulusta murehdin? Se kuluu, miten kuluu. Karkeasti ajan voi jaotella kolmeen osaan: mennyt aika, tuleva aika ja nyt. Näistä on muodostunut näitä pieniä kivoja liukavampia käsitteitä, kuten: joskus, sillon, kohta, heti, sitku jne.

Siis hyvää iltaa ja huomenta! Täällä kello on yhdeksän ja kohta voisi mennä vaikka nukkumaan.