Täydellisen tuntematon

Herään taas liian myöhään. Aivan liian myöhään. Ei ole edes aamu enää. Kello hiihtelee kahden tuntumassa. Saan pienen moralisointimurahduksen kun huomenta -viestien jälkeiseen "joko ylhäällä?" viestiin vastaan mitäpä luulisit tyylisen ilmauksen. Kyllä, olen ylhäällä, mutten läheskään vielä hereillä. Napsautan vedenkeittimen päälle ja ropistan siihen kummalliseen, metalliseen teepalleroon pupunruuan näköisiä puruja.
"Koska sä kahvista olet luopunut?" En koskaan, mutta jostain syystä tee on viimeaikoina ollut suosiossani. Se tuoksuu hyvältä, muttei maistu yhtikäs miltään. Turha väittää muuta. Minä en maista mitään, vaikka hauduttaisin niitä puruja siellä vedessä vartin tai tunnin. Lämmintä hyväntuoksuista vettä se minulle on ja sillä sipuli.

Aamupalaa ei tee mieli, tiskivuoren siistiminen ei houkuta ja kotiinkaan ei jaksaisi jäädä lusmuamaan. Tarkistan mittarista ulkolämpötilan ja heitän sen vaatiman luvun mukaan vaatetta ylleni. Ei ole vielä mitään hajua minne olen menossa ja mitä tekemään. Suuntaan kaupungin läpi Kiikeliin ja haistelen hetken kasvoille puhisevaa tuulta. Koleus hiipii turhan nopeasti takin kauluksesta sisään, joten jatkan matkaani kohti kirjastoa. Jään hetkeksi lehtisaliin lukemaan Jumalan sanaa. Se on Hotakaisen uusi, ellei uusin, en tiedä, en ole tarkistanut, kirja. Lehtisalin tuolit eivät ole mitään mukavimpia, joten en jaksa keskittyä kirjaani pitkään ja kuin huomaamattani käteni kääntävät uuden sätkän ja jalkani heittävät minut takaisin tuuliseen torinrantaan.

Mieleeni tulee ystäväni suositus Coffee Housen jostain kahvintapaisesta, mihin tulee appelssiinia. Tiedustelen sitä kassalta ja saankin talouteni kaatavan laten, jonka pinnalla on aivan liikaa kermaa. Ihan hyvää juu, mutta minkäänlainen maitokahvi ei ole minun juttuni. Kahvi on parhaimmillaan silloin kun se on musta kuin nokipannu, kuuma kuin taottava rauta ja vahva kuin itsepäisen mielipide. Seuraavalla kerralla tilaan siis expresson.

Kävellessäni takaisin kotiin päin vastaani jalkaa melkein täydellinen kopio äidistäni. Vaatteet ovat samanlaiset, samoin hiukset ja kävelytyyli. Hän on vain hiukan lyhyempi ja hänellä on litteämpi nenä. Yhdennäköisyys on hullunkurinen ja jollain tapaa häiritsevä. Seuraavaksi vastaan kävelee Kekkosen kaksoisolento. Jostain syystä kaikki tuntuvat näyttävän jollain tapaa tutulta vaikken tunne ketään.

Kotiin päästyäni tiskaan astiani ja teen nopean yleissiivouksen. Keitän itselleni lisää hyväntuoksuista vettä ja päätän taas vaivata lukijoitani turhantärkeällä postauksella.

Ylimääräistä aikaa

Kello tuli yöllä kaksi kertaa kolme. Tiedän, koska näin. Tuijotin kelloa unta odottaessani. Ensin se oli 3:00, sitten 3:59 ja heti perään taas 3:00. Kello kaipaa kesää. Talviaikaan siirryttäessä se kurottaa epätoivoisesti tunnilla taaksepäin. Se on juhlallisesti valinnut siirtymiseensä lokakuun viimeisen sunnuntain. Se antaa väsyneille 60 minuutin torkkuajan. Itseasiassa voit käyttää sen 3600 sekuntia mihin lystää. Kerran joku puhelinmyyjäntapanen soitti mulle tästä aiheesta. Talviaikaan siirryttäessä saat tunnin ylimääräistä aikaa, jota et ole ottanut kalenterissasi vielä huomioon: mitä tekisit sillä tunnilla? Laita raksi ruutuun. Nukkuisin ja harrastaisin seksiä ovat ainoat mitkä tuosta kyselystä jäivät mieleen, vaikka vaihtoehtoja oli kymmeniä. Joka tapauksessa taisin laittaa ruksin joka ainoaan kohtaan.

Viime yönä tuo ylimääräinen tunti meni täysin harakoille. Olin ensin onnellinen siitä, että saan uuden mahdollisuuden nukahtaa ennen kuin kello tulee neljä. Vaan vielä kuudelta katselin kuinka puhelimen ruudussa digitaaliset numerot välähtivät minuutin välein ajan madellessa eteenpäin. Aamulla olin kuin talviunilta herätetty karhu. Äkäinen ja hyvin nopeasti ärsyttäväksi äityvä. Heräämiseni jälkeen ensimmäiset 126 minuuttia kaikki kysymyksesi ovat tyhmiä.

Näin käy pari kertaa vuodessa. Meinaan siis tätä kun ei saa nukutuksi yöllä. Mitään tiettyä syytä tähän ei sinänsä ole. Joskus se johtuu täysikuusta, toisinaan levottomuudesta ja muutaman kerran en ole touhotukseltani vain kerinnyt nukkumaan. Kerran taisin jopa vain päättää valvoa niin pitkään kuin mahdollista ja muistaakseni jossain 38-42 tunnin välillä tuli sänky vastaan ja sammuin siihen kuin saunalyhty heti kun vaakatasoon pääsin.

On paljon ihmisiä, jotka kannattaisivat kesäajasta luopumista kokonaan, mutta itse en kuulu näihin tyyppeihin. On ihan piristävää, että saa kerran vuodessa nauttia ylimääräisestä tunnistaan. Sille voi joku päivä tulla vielä tärkeääkin käyttöä ja sen päivän haluan nähdä. Toki tääki aika on vain laina, joka maksetaan takaisin taas maaliskuussa. Tunti ei kasva viidessä kuukaudessa ollenkaan korkoa, mutta kyllä se menetetty tiima osaa syödä hermoa. Minun arvokkaita tuntejani tuollalailla varastaa! Ei sitä osaa sillon ajatella, että saadakseen sen yhden ylimääräisen tunnin myöhemmin, on kerran vuodessa myös luovuttava samasta määrästä.

Mutta jos kellonsiirtyminen aiheuttaa näin isoja mietteitä niin miten käy kun aletaan puhumaan karkauspäivästä? Silloin tulee yksi kokonainen päivä lisää. Hoh vai edellä aikaasi? Jälkeenjääneitä on koko porukka. Tiedät olevasi ajantasalla vasta siinä vaiheessa, kun hillut kangaskaupassa valikoimassa hamekankaita, -- itselle tai kosijalle.



Chisu suosii musiikkivideoissaan rinkeleitä (ks. Sabotage ja Kohtalon oma).

Muutoksia

Kadun reunat hohtavat kultaisenaan kun ajelen kaupasta kotiinpäin. Puut heittelevät tuulilasiin viimeisiä vihreänsä menettäneitä lehtiään kun matelen eteenpäin. Etupenkillä nyhjöttävässä repussa on maitopurkki, ruisleipää ja joku uusi ihmeellinen proteiinijuoma-asia. En muista sen nimeä, mutta onko sillä nyt sen kummemmin väliä, -vaikutuksen luulisi olevan sama kuin millä tahansa muullakin proteiinijuomalla.

Pikkusiskollani on syysloma ja hän on kylästelemässä luonani. Hän oli kylillä luuhannut sen aikaa kun itse olin treeneissä ja myös päässyt minua ennen kotiin, koska vara-avaimenhaltijani oli antanut hänelle avaimen aikaisemmin illalla käydessään auttamassa puunkannossa.
Mietin ennen treeneihin lähtöä, etten todellakaan tänään jaksaisi mitään rääkkiä. Laiskotti aivan hirveästi. Päätin kuitenkin mennä, kun ei ollut mitään tarpeeksi hyvää syytä jättää käymättä. Treenien jälkeen kuitenkin mietin kaksi kertaa ankarammin olisiko sen kerran väliin jättäminen kuitenkin ollut parempi vaihtoehto. Paikat ovat kipeinä, mustelmilla ja takuulla jumissa seuraavana aamuna. En muista paljoakaan mitä alkulämmittelyssä teimme, koska kaikki ajatus ja energia meni siihen, että pysyisi hengissä. Olisi selkeesti tarvetta jättää muutama pahe pois ja muuttaa muutenkin joitain elämäntapojaan.

Elämäntavoista tulikin mieleeni rutiinit ja rutiineista eräs tapaus, jonka takia iltoihini on ilmestynyt aivan uusi viettotapa. Yöt venyvät pitkiksi, näppäimet kuluvat ja silmät väsyvät näytön tuijottamiseen. Keksipeli pyörii taustalla ja skypen pienessä ruudussa lainehtii verbaalinen vesiputous. Kun kello lähestyy aamu kolmea saatan uskaltautua mainitsemaan keskustelukumppanilleni jotain ajasta, energiasta ja sen mahdollisesta tarpeellisuudesta seuraavanakin päivänä.

Muutoksia, muutoksia. Sitä on liikkeellä. Syksy ei kun ole mikään tavaton aika semmoisille. Ihmiset aloittavat uusia harrastuksia ja etsivät elämäänsä valoisia asioita, jottei syksy pääsisi masentamaan, eikä tuleva talvi tuntuisi niin kylmältä.
Puntti tulitikkuja ja tuikkupussi jos ei muuta.

.

Etappi

2010     kerran
2011     kerran
2012     neljä kertaa
2013     kaksi kertaa

Viimeisin tapahtui eilen. Muutto siis. Tästähän on tullut jo melkein tapa. Yleensä mulla on ollu joku hyvä syy osoitteenvaihtoon, eikä tämä viimeisinkään siinä mielessä poikkea kaavasta. Kaikissa kämpissä, joissa olen viimeisen neljän vuoden aikana asunut olen tiennyt, kuinka pitkään suurinpiirtein tulen pysymään siellä. Edellisessä asunnossa oli tarkoitus olla niin pitkään, että sisko tulee takaisin, mutta suunnitelmat vähän muuttuivat lennosta. Sisko ei tullutkaan takaisin enkä minä halunnut jäädä asumaan siihen kämppään sen pitemmäksi aikaa. Sattuman kautta sain uuden asunnon kaveriltani, joka oli lähdössä vuodeksi ulkomaille hommiin. Kämppä on hyvänkokoinen, lähellä keskustaa ja söpö kun mikä. Sanalla sanoen: täydellinen. Täällä on kakluuni ja pihasauna, eikä vuokrakaan päätä huimaa.

Eräs ystäväni mietiskeli täällä lusmutessaan, että kämppäni olisi Tumblr tai Weheartit-unelma. Paras mahdollinen asukas tähän olisi DIY-henkinen runoilija. Seiniä koristavat kukkatapetit, nurkassa henkii valkoinen kodin sydän, jonka sisuksissa puut ratisevat liehuvan rengin otteessa, keittiön hana väännetään päällee punaisesta ja sinisestä nupista ja taloon tullaan sisään porstuan läpi.

Ajattelin tässä kirjoitellessani, että pitäisi varmaan kuvia ottaa tätä tekstiä varten, mut sit aattelin uudestaan, että fuck it, tulkoot ite kattomaan. Kameraa osaan näet käyttää suurinpiirtein yhtä hyvin kuin norsu hyppynarua. Ehkä delegoin kuvaamishommatkin sitten suosiolla jollekkin osaavammalle ja sitten ehkä mahdollisesti joskus jossain vaiheessa kun tähdet ovat oikeassa asennossa, lisään tänne kuvan tai pari muidenkin iloksi.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan nauttia tästä idyllisen ympäristön pikku paritalon väliasunnosta vuoden verran ja sitten pakkaan tavarani takaisin pahvilaatikoihin ja siirryn seuraavaan kohteeseen. On tämäkin elämää. Mutta pitäähän ihmisellä olla rutiineja, eikö totta?