Viime yönä tuo ylimääräinen tunti meni täysin harakoille. Olin ensin onnellinen siitä, että saan uuden mahdollisuuden nukahtaa ennen kuin kello tulee neljä. Vaan vielä kuudelta katselin kuinka puhelimen ruudussa digitaaliset numerot välähtivät minuutin välein ajan madellessa eteenpäin. Aamulla olin kuin talviunilta herätetty karhu. Äkäinen ja hyvin nopeasti ärsyttäväksi äityvä. Heräämiseni jälkeen ensimmäiset 126 minuuttia kaikki kysymyksesi ovat tyhmiä.
Näin käy pari kertaa vuodessa. Meinaan siis tätä kun ei saa nukutuksi yöllä. Mitään tiettyä syytä tähän ei sinänsä ole. Joskus se johtuu täysikuusta, toisinaan levottomuudesta ja muutaman kerran en ole touhotukseltani vain kerinnyt nukkumaan. Kerran taisin jopa vain päättää valvoa niin pitkään kuin mahdollista ja muistaakseni jossain 38-42 tunnin välillä tuli sänky vastaan ja sammuin siihen kuin saunalyhty heti kun vaakatasoon pääsin.
On paljon ihmisiä, jotka kannattaisivat kesäajasta luopumista kokonaan, mutta itse en kuulu näihin tyyppeihin. On ihan piristävää, että saa kerran vuodessa nauttia ylimääräisestä tunnistaan. Sille voi joku päivä tulla vielä tärkeääkin käyttöä ja sen päivän haluan nähdä. Toki tääki aika on vain laina, joka maksetaan takaisin taas maaliskuussa. Tunti ei kasva viidessä kuukaudessa ollenkaan korkoa, mutta kyllä se menetetty tiima osaa syödä hermoa. Minun arvokkaita tuntejani tuollalailla varastaa! Ei sitä osaa sillon ajatella, että saadakseen sen yhden ylimääräisen tunnin myöhemmin, on kerran vuodessa myös luovuttava samasta määrästä.
Mutta jos kellonsiirtyminen aiheuttaa näin isoja mietteitä niin miten käy kun aletaan puhumaan karkauspäivästä? Silloin tulee yksi kokonainen päivä lisää. Hoh vai edellä aikaasi? Jälkeenjääneitä on koko porukka. Tiedät olevasi ajantasalla vasta siinä vaiheessa, kun hillut kangaskaupassa valikoimassa hamekankaita, -- itselle tai kosijalle.
Chisu suosii musiikkivideoissaan rinkeleitä (ks. Sabotage ja Kohtalon oma).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti