tiistai 28. helmikuuta 2012

Viikolla 8

Oli vähän puhetta viime viikon puolella, et täl viikol tulis päivitystä viikonlopusta ja useempaa kuvaa ku yleensä. Tää merkintä poikkeaa nyt aiemmista silläki tavalla et mainitten täs postaukses nimiäki, mitä en tosiaan oo aikasemmin tehny, niinku tarkimmat on varmaanki jo huomannu. Kuvat tulee melko randomis järjestykses eikä ne vältti liity toisiinsa millään tavalla. Kameran takana on pyöriny pääasias Matte.

Ei kai näissä kuvissa ole mitään yhteistä?
 
 
 
 
Musta ja Matesta ei ollu Santran ja Mirkun seuraks yöllä ku
ne alko kattoo Disney-piirrettyjä netistä.
Aamulla sit menin tarkistaan sivuhistorian. Ilmeestäki
voi päätellä et piirrettyjähän siel oli kateltu yö. Kylläkyllä.
Matella on monokkeli.
.
 
 
HUOM! Kuvia ei ole muokattu, eikä niihin ole lisätty mitään tai poistettu mitään. Kuvien mielipiteet ovat niiden omia eikä alkuperäisiä sanomia ei ole yritetty muuttaa tai muokata millään tavalla. Kuvat on ottanut melkein ammattilainen, joka tietää näistä asioista. Kuvauksissa ei vahingoitettu eläimiä. Kuvat ovat henkilökohtaisia, eikä niitä saa käyttää kaupalliseen tarkoitukseen tai luovuttaa kolmansille osapuolille.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Car me vie, car mes joies

Saakeli siellä on kylmä! Aamulla en jaksanut konetta käynnistää senkään vertaa, että olisin katsonut aloitusnäytössä olevasta forecan pikakuvakkeesta pakkaslukemat. Tottakai ajattelin, että on yhtä lauha kun eilenkin. Nyt on ollu pari päivää jo melko kylmä, mutta eilen pakkanen lauhtui alle kahdenkymmenen.

Heräsin aamulla kaveri kainalossani. Siinä oli niin lämmin vain olla hänen lähellään, mutta pakotin itseni ylös puoli kahdeksalta. Puin ylleni ja laitoin tukkani. Toinen jäi nukkumaan hiljaisesti tuhisten. Ennen kouluun lähtöäni käärin hänelle vielä sätkän ja jätin tulitikkuaskin ja viestin pöydälle. Oli mukava kun kävit<3. Ehdin vielä kouluunkin aivan ajallaan.

Avatessani ulko-oven pakkanen iski kasvoihini, mutta en enää kehdannut nousta takaisin asuntooni laittamaan lisää hynttyytä ylle. Haparoin taskustani avainnipun ja hain isältä saamani miestenpyörän varastosta. Nostin kuulokkeet korville ja annoin musiikin virrata korvistani sisään täyttäen aamun hiljaisuuden ja peittäen alleen pyörän ratinan polkiessani pois lumisesta pihasta. Siltojen kohdalla joki, joka virtaa sen verran kovaa, ettei se kerkeä jäätyä, höyrysi niin sakeasti, ettei eteensä meinannut nähdä. Yritin turhaa vetää takkini vetoketjua enemmän kiinni, koska tuntui siltä kuin pakkanen olisi yrittänyt purra kaulaani irti. Olin unohtanut äidiltä viemäni huivinkin kämpille. Yleensä pieni punainen jenkki-huivi on aina kaulassani lämmittämässä.

Koulupäivä kului hitaasti ja kahvitaukojen jälkeiset savut polttivat keuhkojani. Vedin hupun syvälle päähäni väistääkseni pakkasen syyttävät sivallukset. Sinun ei pitäisi olla täällä, sinun ei pitäisi tehdä noin. Tunsin takaraivossani äidin pettyneen katseen joka kerta kun savu valui ulos huulieni välistä. Poltatko sää nykyään? joku kysyy. En. En katso kysyjää silmiin vaan tumppaan tupakkani hankeen ja harpon takaisin hallille.

Vaivun ajatuksiini vuoleskellessani epämuodostumaa puun sileästä pinnasta. Puhe ja koneiden häly taustalla sulautuu sumeaksi huminaksi korvissani. Puukkoni lipsahtaa hieman ja veistää palan etusormestani. En ensin huomaa sitä ollenkaan, mutta kun katson tarkemmin, huomaan pienen palan ihoa olevan melkein irti. Käyn huuhtelemassa käteni, verta ei tule paljon, mutta kirvelee. Käärin palan laastariteippiä sormen ympärille, jatkan vuoleskelua ja vaivun takaisin ajatuksiini.

***

Olen aivan jäässä kun pysäytän pyöräni varaston oven eteen. Puhaltelen hetken jäätyneisiin sormiini ja heitän pyörän muiden viereen. Hetken varastossa lämmiteltyäni suuntaan tien toisella puolella olevaan kauppaan. Jokin mietityttää minua ankarasti, mutten ole vielä valmis jakamaan ajatuksiani kenenkään kanssa. Pysähdyn kaupan ovien eteen roskakorin viereen ja katselen hetken ympärilleni. Kerrostalot kohoavat hiljaisina kohti taivasta. Keski-ikäinen pariskunta riitelee jostain pubin edessä.

***

Ystäväni keskeyttää soitollaan uneni. Lähdetkö kanssani elokuviin? Olen liian unessa vastatakseni myöntävästi. Vaihdan puhelimeni profiilin oflineen ja käännän kylkeä. En pysty enää nukkumaan. Katselen hetken kivistä seinääni ja liu'utan kättäni sen rosoisella pinnalla. Olen hereillä.


Paina tästä

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Yksi maa, kaksi kansaa ja talvi

Suomi on taas niin hyvä maa elää. Täällä lapin korkeuksilla on taas hupaisa seurata hesalaisten talvikaaosta. Sitä melkein jo odottaa, mitä ne keksivät ensi vuonna!

Pääkaupunkiseudullahan ajettiin tässä joku aika sitten parinsadan auton kolarit. Miten osasivatkaan?! Hei c'mon stadin kansa! Helsinki ei ole oma always sunny etelän valtio vaan osa pikkuista pohjoismaata, Suomea. Täällä tulee talvisin lunta, mikä taas meinaa sitä, että on liukkaampaa kuin kesällä ja mm. tämän takia pitää ajaa hiukkasen varovaisemmin ja varata lisää aikaa töihinmenoon tms.

Voi vaan kuvitella ku Heikki Hoppunen ajattelee aamulla lähteä töihin autollaan puoli kahdeksalta, kuten tavallista. Ensin hän kiroaa sitä, että talvisin on lunta (!!), sitten pakkasta ja sitä ettei ottanut lapasia mukaan palelluttaessaan keskikämmenpeukalonsa raaputtaessaan umpijäiseen tuulilasiin aivojensa kokoisen reiän. Rapatessa meni ainakin vartti ylimäärästä aikaa! Nyt on jo kiire.

Lunta tulee vaakatasossa, mutta Heikki on ajanut autollaan jo 15 vuotta! Yhdesti jopa kolmoskehän ulkopuolellakin. Eli taitoa löytyy kuin Kovalaiselta konsanaan. Jossain kohdin matkaansa haipakka-Heikki huomaa joutuneensa kitkarenkaisella katulaivallaan keskelle kovaa sumaa, jossa autoja on tiellä poikittainkin. So not, mulla on kiire, mä nyt meen tästä läpi. Tadah, mahtoi Heikkiä kyrsiä kun kolmeasataa kiitävä airbagi pamahtaa naamalle, kun pöllyävän lumen seasta ilmestyy yhtäkkiä toisen auton perä ja siihen pasahtaa mersunsa keula. Voivoi.

Ympäri menhään, yhteen tulhaan

Met lappalaiset pyörittelemmä silmiämme, et ihan tosi nyt..! Viime talvenakin lumi yllätti hesalaiset aivan totaalisesti. Kävin oikein itse henkilökohtaisesti paikalla pahimman lumitulvan aikaan: isoimmatkin kävelykadut olivat pelkkiä kinttupolkuja, jollaisia näkee enemmän mökkikansan huussipolulkuina. Hauskaahan siinä oli huiviinsa hihitellä, kun koko kahden päivän kaupunkireissullaan näki vain yhden ainokaisen auran. Huvittavan näystä kuitenkin teki enemmänkin ne seikat, että aura oli kapeampi kuin sänkyni, matalampi kuin viime joulun muovikuusi ja kaiken kukkuraksi joku ukkeli lapioi laitetta esiin lasten sinisellä muovilapiolla uudenhieno karvalakki syvällä päässään, villalapaset vaan viuhuen.

Täs on oikeestaan melko vähän lunta ku vertaa siihen mitä
mää näin käynnilläni. (tosiaan näit googlekopioita taas)
Viime talvenahan ei sitten tullut näin pahoja kolareita etelä-suomen suunnalla, koska kaikki autot olivat melko hienosti jääneet lumen alle jumiin ja tiet olivat nii huonossa kunnossa aurauskaluston puutteellisuuden johdosta. Eivät ihmiset sitten ajaneet niin paljon. Tänä talvena oli tiet saatu putsattua paremmin. Olin kuitenkin kolareista kuultuani enemmän sitä mieltä, että olisi ollut turvallisempaa, että autot olisivat tänäkin vuonna jääneet nukkumaan talviuntaan kinosten alle. Silloin olisivat vain sitkeimmät eivätkä kiireisimmät liikenteessä.

Ei mulla muuta. Ajelkaahan varovasti!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Tuhkapilvi

Huomatkaa! Tää on kirjotettu sillon ku se tulivuori posahti tuolla pohjosimassa pohjosmaassa toissavuonna, mut painostuksen takia tämä nyt julkaistakoot täälläkin.
 
 
tekijä: Meri päivä: 22. huhtikuuta 2010
 
On se jännä. Yks tulivuori poksahtaa jossain maailman laidalla ja heti ollaan jumissa ku Eemeli soppakulhossa.

Ku oikeen aattelee nii mie olisin halunnu olla jossain lämpimässä paikassa ainaki 10 tonnia taskussa. Paluumatka kahen tonnin autolla hyvässä seurassa olis varmaan ollu melkonen kokemus. Siinä olis kerrottavaa sitte eläkepäivilläki. Ja kokemushan on kuitenki ihmisten antama nimitys erinäisille vastoinkäymisille. Tai toisinpäin.

Mut onhan tommosilla tapahtumilla muitaki haittapuolia ku se, että Ahtisaari joutuu matkustamaan autolla 150 tuntia Lissabonista takaisin Suomeen. Ja sille herralle sen luulis olevan helppoa, ku viimeistään sen nobel-palkinnon jälkeen kuvittelis, että hällä on varaa matkustaa tuommonen matka. Mut aatteleppa niitä raukkoja sitte, jotka oli laskenu lomakassansa niin, että juuri ja juuri pääsee lentäen kotiin kahden viikon lekottelun jälkeen. Ja lentoliput on maksettu jo etukäteen.

....Takaisin aiheeseen: miten kävi kaikkien hätälentojen ynnä muiden sellaisten? Jos joku on loukannut itsensä jossain kissan pierun tuolla puolen niin kuka sen raukan pääsi sieltä hakemaan ja millä? Mutta kävikö tässä kuitenki onni onnettomuudessa, kun ei mitään muuta katastrofia sattunut tuhkapilven leijuskellessa rauhallisesti taivaalla? No kuolihan tuo Puolan presidentti ja kaikki kutsutut ei päässy seuraamaan hautajaisia, mutta sitä nyt en suoranaiseks katastofiksi sanois. Tarkotan tietenki, et onhan se harmi, että se Lech Kaczynski ja kumppanit tipahti taivaalta, mutta se, ettei jokanen, jonka nimi on joskus mainittu jonkin valtakunnan vaalimainoksissa, päässeet hautajaisiin.

En muista tiiä, mut itte olen yrittäny kattella tuhkapilveä monestaki eri näkökulmasta. Mut meinaa olla, että vaikka kuinka tiirailisi, niin taivaalla näkyvät pilvenhattarat näyttävät aivan samalta kuin vaikkapa kuukausi sitten. Sääennustajat saa hyviä palkkoja ja varmaan extrojaki siitä, että ne yrittää ennustaa mihin suuntaan se hiukkaspilvi on menossa. Ja me tallukat vielä uskotaan! Eihän siellä taivaalla välttämättä mitään ole, mutta saadaanpa aihetta uutisoida. Ja iltalehdet myyvät yliampuvilla otsikoillaa. Mutta tuskimpa kukaan ihan huvin vuoksi pysäyttää puolen maapallon lentoliikenteen vain saadakseen jotain juttua uutisiin. Mutta joka vuosi jotakin. On WTC:tä ja zunamia ja tänä vuonna mennään aivan uusin teemoin.

Voi kun olisivat lentomiehet ryhtyneet nyt lakkoon niin ei olis ketään harmittanut yhtä paljon, kuin silloin, kun päättivät ryhtyä kesken lentokelien. Nyt tulee sitten tuplasti takkiin. Ensin menetettiin pari miljoonaa lentäjien tuittuilujen takia ja sitten päätti maapallokin pistää tuulemaan.

Eipä tässä voi sitten muuta kuin todeta vanhan viisauden, ettei tässä maailmassa ole muuta varmaa kuin jatkuva muutos ja köyhän kuolema. Pakko siihen on vaan taipua. Jälleen kerran maapallo todisti ettei kukaan voi täysin kahlita sitä omaan tahtoonsa. Joskus pikku kertaus varmasti tekee hyvää meille pilalle hemmoteilluille pullanmussuttajille, jotka oletamme asioiden tapahtuvan täysin niinkuin olemme ne suunnitelleet.

torstai 19. tammikuuta 2012

Hyvästi, vaikka toivonkin, että saisin sinut takaisin

Kaikki kävi niin yllättäen. En suunnitellut sitä, en todellakaan halunnut enkä toivonut, että näin kävisi. En edes huomannut, sitä hetkeä kun otteeni lipesi. Tipahdit elämästäni, eikä minulla ole suurtakaan toivoa enää saada edes murto-osaa takaisin. Olit minulle osa jokapäiväistä elämääni ja yhtäkkiä olitkin kokonaan poissa. En ole kuullut mitään, en tiedä oletko yksin, onko joku muu jo antanut uuden kodin tai onko kaikki hyvin.

Merkitsit minulle paljon. Olit minulle pakotie arjen ankaruudesta ja hektisyydestä. Kanssasi oli niin paljon muistoja. Myönnän, että kohtelin sinua toisinaan huonosti. Jos en erityisemmin tarvinut mitään, jätin vain sinut yksinäsi kyhjöttämään johonkin. Toisinaan unohdin olemassaolosi, --se vain oli niin itsestään selvää, että olit paikalla. Siihenhän tämä oikeastaan kaatuikin tiedätkö? Yritin kyllä pitää huolta ja kuunnella, mutta toisinaan se vain jäi. Muistan vielä selvästi, missä näin sinut viimeksi, missä olimme, kenen kanssa. Sitten yhtäkkiä olitkin poissa. Nyt kaduttaa niin maanperkeleesti oma huolimattomuuteni.

Tajuttuani, ettei minulla enää ole sinua, menin huolesta sekaisin. Olin vihainen itselleni! Miksi olin ollut niin huolimaton! Parjasin läpi kaikki tuntemani kirosanat useampaankin kertaa, ja yritin turhaa vielä etsiä sinua, mutten enää löytänyt. Suhteemme ei ollut kestänyt vielä vuottakaan. Harmittaa. Se olisi voinut kestää niin pitkään.

Olen kuunnellut radiota ja ystäviäni paljon enemmän eromme jälkeen. Se on osaltaan auttanut selviämään. Joskus vain tulee niin kova ikävä. Olen ajatellut hommata jostain uuden tilallesi. Se varmasti auttaisi, mutta en jaksaisi taas aloittaa kaikkea alusta. Haluaisin jatkaa siitä mihin jäimme. Lupaan, että kohtelisin ja pitäisin paremmin huolta, jos vain saisin sinut vielä takaisin. Mutta vaikka siitä ei ole edes kovin kauan, kun tiemme erosivat, jotenkin olen jo alistunut siihen tosiseikkaan, ettemme välttämättä enää koskaan kohtaa. Ehkä opin tästä jotakin.

Kukaan aikaisempi ei ole koskaan ollut yhtä hyvä kun sinä olit. Olit juuri täydellinen minulle. Sait minut itkemään, nauramaan, ärsyyntymään ja leppymään. Vaikka tiedän, että tässä maailmassa on tuhansia ja taas tuhansia muitakin; huonompia ja parempia, ei mikään vedä vertoja sinulle. Kaduilla kävellessäni tiirailen huomaamattani ympärilleni ja toivon, että näkisin sinut jossain ja voisin ottaa takaisin omakseni.

Kun aika sallii, kun pystyn siihen, hommaan tilallesi uuden. En parempaa vaan mielummin todella samanlaisen. Olit kuitenkin niin hyvä, etten varmaan enää tottuisi kamalan paljon erilaisempaan. Muistelen sinua vieläkin päivittäin, ja kavereitani alkaa jo ihan oikeasti ärsyttää kun valitan kokoajan siitä, kuinka se kyrpii kun menetin sinut. He käskevät lopettamaan tyhmän ruikutuksen ja opettelemaan elämään ilman. Ei voi olla niin hankalaa. Sehän oli vain mp3 -soitin!

Kun rakastaa musiikkia näin paljon kun minä, on mp3:sen hukkaaminen oikeasti iso juttu!

lauantai 14. tammikuuta 2012

siivoamisia

Tykkään kyllä asua siistissä ympäristössä. Petaan aamulla sänkyni jne. Olen vain todella huono sillontällön-siivooja. Tiedättehän, ku on oma kämppä nii siitä pitää pitää huoli. Pitää aina joskus pyyhkästä pölyt tasoilta, tiskata tiskit, vaihtaa lakanat jne. Toisinaan pitää vähän isomminkin tietenki, niinku imuroida sohvan alunen ja tuulettaa mattoja ja oikeesti myllätä koko kämppä uuteen kuntoon. Ja kyllä, kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä suursiivoamisen yhteydessä huonekalujen järjestystä pitää muuttaa.

Mulla on paha tapa kerätä ihan hirveä tiskivuori ennenku oikeesti saan aikaseks tiskata sen pois. Osasyynä lienee sekin et kerään ne likaset astiat siihen altaan viereen nättiin kasaan, ettei sitä kattoessa tuu iha hirveetä fiilistä ja morkkista ku pitääs pestä ne siitä keittiötä rumentamasta. Ei sitä nyt vain tule puututtua mihinkään harmittoman näköiseen ongelmaan.

Pikasiivouksia on kahdenlaisia. On minun tapani ja tätini tapa.

Tätini tekee pikasiivouksia tuon tuostakin ilman erityisiä syitäkään, ja talo kiiltää aina puhtauttaan. Ohimennen pyyhkäisee pölyt ja pitää tavarat järjestyksessä. Ei jätä turhaa roinaa makaamaan joka paikkaan.

Mää taas nimenomaan tykkään kerätä ja jättää näkösälle kaikkea pientä kivaa (,kuten vaikka ne hymynaamaiset post-it -laput).Nytkin pöydällä läppärin seurana on kolme pikkutaulua, joku äänestysjuttu, laskuja (ok, ne ei oo pieniä eikä kivoja) uus hammasharja paketissaan, windows office work -asennuslevy, mariskooli, puukippo, hapankorppuja, kaukosäätimiä, post-it-lappusia, kyniä jnejne. Kun tiedän jonkun vieraan olevan tulossa käymään teen pikasiivouksen, joka sisältää seuraavanlaisia toimenpiteitä: kengät riviin, ympäriinsä lojuvat vaatteet kaappiin piiloon, pöydällä lojuvat tavarat, sängylle heitetyt tyynyt ja tiskit nättiin kasaan. Mutta jos vieras tuleekin ilmoittamatta, nostan imurin esille ennenkuin avaan oven ja väitän, että olin juuri alkamassa siivoushommiin.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Hyvää päivää !

klo 13:00
Tänä aamuna en meinannut millään jaksaa nousta. Ikäänkuin vahingossa nukuin sitte yli puoleen päivään. Oli ihana sit ku availi silmät ja huomas kui aurinko heitti sellai valoslaissin ikkunasta seinälle. Jotenki vaan sellain fiilis et tästä tulee ns. hyvä päivä.



klo 15:15
Kävin just luistelemassa. Ihan oikeesti siis. Tää edellinen lause piti tähän lisätä, koska monesti pääsen kertomaan urheilusuorituksistani seuraavanlaisilla lauseilla: "kävin melekeen lenkillä eilen", "kävin tänää salilla! Hakemas mun kaverin takin ku se oli jääny sinne" ja silleen.. Oikeesti mulla kyllä riittäs intoa kokeilla useampaaki lajia, mut en vaan taho saaha aikaseks sitä kokeiluakaan. No ainakin tykkään talvisin aina seurata mäkihyppyä ja hiihtoa. Ja jääkiekkoaki sillon tällön ohimennen telkkaria sulkiessa.
---Takas siihen luisteluun! Tänään kun kerran on tällanen päivä et ei oo kiirettä mihinkään, eikä oikeen mitään pakollista tekemistäkään, päätin heittää luistimet olalle ja kiertää asuntoni vieressä sijaitsevalle luistelukentälle. Jään päällä oli pikkunen kerros lunta, mut aattelin ettei siitä mitään haittaa ole. Joopajoo.. Jää oli nii epätasanen, et luistelin tyyliin kaks kertaa sen kentän ympäri ja päätin et ehkä kokeilen joku toinen päivä uudestaan.

klo 15:30
Kaverini isoine korvavenytyksineen laitto eilen kesken koulupäivän viestiä et voisinko tehä sille puiset 22 milliset plugit. Sain just ekan täs ohimennen valmiiks ja kohta alotan myös toisen viimeistelyn. Pintakäsittely vaan vielä puuttuu. Opiskelen siis puusepäksi OSAOssa Pikisaaren yksikössä, joten puuhommat sujuu. Eniten tykkään tehä just tällasii pikkusii söpöjä koruja tms.


klo 15:50
Voitin just vip-liput nrj PartyRock tapahtumaan Oulun Tivoliin. Nyt pitääs vaan saaha pari kaverii viel mukaan :---D Kuuntelin täs huvikseni nrj:tä ja siin sit toimittaja vaan höpötti et soittakaa nyt studioon nii voitte voittaa. Iha läpällä soitin ku en ois oikeestaan ees sinänsä halunnu voittaa. Ja ku mun tapauksessa pitää oikeesti kattoa mihin arvontoihin sitä osallistuu, koska turhan usein aina voitanki. Eka iso voitto oli 15-vuotiaana ku voitin skootterin. Sen jälkeen oon voittanu kaikkia elokuvia ja tuotepaketteja tms. Sisko käski mun vaan haistaa homeen ku ilmotin sille tänkertasesta onnenpotkusta.


klo 16.30 - 18:30
Olin kaverin kans kaupungilla hengaamas ja ostamas Post-it lappusia. Tykkään oikeesti käyttää tollasia muistilappuja ihan hirveesti. Mulla on muuten niin huono muisti nii pitää sit kirjottaa niihin kaikkea ylös. Kauppalista, sähkölaskun eräpäivä, soita äitille, hommaa töitä, Nurse Jackie jne. Kaveritki ruukaa sit aina omalta osaltaan auttaa mua noiden lappusien kans silleen, et aina ku non käymässä nii kirjottelevat kaikkea maan ja taivaan välillä niihin lärpäkkeihin ja lyö niitä ympäri kämppää. Pahan päivän aikana on ihana vaan juosta seinään ja kattoa kun hymynaamanen post-it lappu tipahtaa seinältä.

Ulkona on muuten melko kylmä. Ei sit kaverin kans tiedetty mitä tehtäs, ku ei tarennu ulkona hillua. Mentii Stockalle pyörimään. Eka käytiin Delissä juomas kahvit ja murustelemas croisantti pöydälle. Sit kurvailtiin ympäriinsä viel vähän aikaa ja mentii vetää B&J jäätelöä. Helkkarin hyvä idea sillon ku ulkona on kylmä ku jääkarhun.. -joo. Ei siel oikeesti nii kylmä ollu, mut silleen kuitenki, et piti vähän kummallisesti liikehtiä sillonki ku seiso paikallaan, junou?

klo 20:00
Lähdin vielä tälle illalle käymään kaupassa hakemassa salaattia ja paprikaa. Mainitsemisen arvoinen juttu nimenomaan siksi, että olen pyrkinyt tottumaan pois tyypillisistä opiskelijaruuista kuten nuudelit ja valmisruuat. Ite tehdyt syötävät maistuvat muutenkin niin paljon paremmilta. Äsken tehin niin hyvän makuisen leivän, että kateeksi kävisi jos ei olisi omani ollut.

klo 21:23
Ulkona on jo pimeää. Ajattelin vielä katsoa netistä jonkin ohjelman ja painua pehkuihin. Mutta tällainen nyt oli tämä päivä ja huomenna taas uutta seikkailua putkeen!