Mitä sinulle kuuluu?

https://www.youtube.com/watch?v=3j6r9Kfr8nk

Nallikarissa tuulee. Tuulee niin kovaa että autosta noustuani liu'un samantien takarenkaan ohi auton taakse liukkaalla pienellä parkkipaikalla. Joudun hilautumaan hetkeksi auton sisään suojaan, jotta saan savukkeeni sytytettyä. Käännän selkäni tuuleen ja nojaan siihen. Se ottaa minusta hellän, mutta jämäkän otteen ja pystyn rentoutumaan.

Kuulen ajatukseni selvemmin kuin aikoihin. "Mitä sinulle kuuluu?" ääni sisälläni kysyy. Kysymys hätkähdytti, koska se tuntui tulevan niin syvältä. Vedän raitista ilmaa filtterin läpi pitkään ja hartaasti keksiäkseni miten vastata. Tämä auto ei kuulu minulle, koska pankki omistaa sen vielä osin. Chopanin kahdeskymmenes nocturne kuuluu radiosta.
  Hassu kysymys, jota ei ihan oikeasti näemmä kannattaisi lähteä analysoimaan vaan vastata vain totuttuun tapaan: "Ihan hyvää."

Kaikenlaista on tämän kirjoitustauon aikana ehtinyt tapahtua. Lopetin työt viimevuoden alussa aloittamassani paikassa. Ilmapiiri oli siellä ikävä, työ oli ikävää ja kolmivuoroisuus ei sopinut itselleni alkuunkaan.
Myin kesällä pari viikkoa pullaa markkinoilla ja kauppojen nurkissa, mutta se se vasta surkeaa olikin. Pomo oli arvaamaton kuten myös käteen maksetun palkan suuruus.
Etsin töitä sillä asenteella, että melkein mikä tahansa kelpaisi. Löysin apumiehen paikan johon ei tarvittu aikaisempaa työkokemusta. Ala, jolle apumiestä haettiin oli minulle melko vieras, mutta ei yrittänyttä laiteta. Lähetin hakemuksen ja yllätyksekseni minut kutsuttiin haastatteluun ja isommaksi yllätykseksi sain kuin sainkin paikan vaikka jo haastattelussa selvisi, ettei telineasennuksessa ole mainittavammin naisia ollut.

Ensimmäinen sopimukseni oli kuukauden mittainen. Työt sujuivat ja työkaverit ottivat minut mukaan porukkaansa. Sopimuksia uusittiin ja palkkaa nostettiin pikkuhiljaa. Viihdyin duunarihommissa todella hyvin. Puolen vuoden jälkeen minulle kirjoitettiin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.
Huominen näyttää valoisalta. Syksyn aikana muutin uuteen kämppään, -isompaan ja siistinpään kuin aiempi luukkuni-, ja ostin paremman auton, jotta olisi mukavampi ja turvallisempi ajaa pitkää työmatkaa.

Ehdin myös olla parisuhteessa tässä välissä Se ei kuitenkaan harmiksi kestänyt.

Joka tapauksessa: olen onnellisempi kuin viime vuonna tähän aikaan. Asioita on jäänyt taakse, mutta se on eteenpäin pääsemisen hinta.


Ehkä alan taas kirjoittaa.

Monster-mainoksen päätön "en tykkää" -mies

Hitto että väsyttää. Olisi enää 15 minuutin matka kotiin. Olen jo melkein moottoritiellä. Pääni nyökähtää ja rengas tärisee sekunnin verran univiivalla, kuten eräs kaverini sen aikoinaan muuan Provinssi-roadtripillä nimesi. Tiedättehän sen valkoisen reunaviivan hujakoilla olevan röpyläisen alueen, jonka on tarkoitus viestiä kuskille, että aikalailla piennarta pitkin jo mennään?
Ei tule mitään.
Poistun liikenteen seasta seuraavasta liittymästä Takukankaan levähdyspaikalle. Sammutan autoni, vedän käsijarrun päälle ja kaadan penkin selkänojan. Jos hetken levähtäisin. Seuraava muistikuvani on kun avaimet tippuvat kädestäni, mutta sekin on vain välähdys, joka ei onnistu kiskomaan minua unesta.

Herään viideltä. Poskeeni on painautunut kuluneen penkin pintakuviot. Viereeni on parkkeerannut rekka. Aurinkokin on vaihtanut paikkaa niin, että autoni on jäänyt varjoon. Olen nukkunut tässä yli tunnin ja se paitsi näkyy naamassani, myös tuntuu oikeassa pakarassani puutumuksena. Nostan penkin takaisin ajoasentoon ja lähden ajamaan loppumatkaa Ouluun.

Olen niin kyllästynyt tähän jatkuvaan väsymykseen. Väsyttää herätä aamulla neljältä. Väsyttää ajatella seuraavan päivän työvuoroa. Hirvittää odottaa seuraavaa yövuoroa. Väsyttää nukkua vapaapäivät, joita on vähän ja nekin hujan hajan missä välissä sattuu. Väsyttää hymyillä, väsyttää kuunnella, väsyttää keittää kahvia. Tienaan, maksan veroja, maksan vuokraa ja laskuja. Väsyttää ja lyön laimin kaikkia ystäviäni sen takia.

Mihin hävisivät ne illat, kun viimeiset pennosen hupenivat seurustelujuomiin ja huolta huomisesta ei tunnettu? Oli vain fiilis, että elämä kyllä kantaa ja huomennakin selvitään. Mihin jäivät ne kauppareissut, jolloin ostoksia koriin lapatessa piti samalla laskea kuinka paljon rahaa jää jäljelle. Maitoa yksi purkki, jäljellä 7,50 euroa. Nuudelipussi. Jäljellä 6,90. 25. päivä. Yhdeksän päivää kelan tukiin. Tällä selviää mainiosti.

Ei rahassa mitään vikaa ole, mutta vähemmälläkin pärjäisi. Olisin valmis puolittamaan palkkani jos saisin tuplasti enemmän omaa aikaa. Kolmivuorotyö ei ole ihmistä varten. Eikä pyhäpäivinä työskentely, vaikka kuinka olisi tuplaliksa.

Jumitan koneeni ääressä, mietin nukkumista, mutta ajatus tuntuu ikävältä tähän aikaan illasta. Kuudelta siis. Päätän valittaa hetken murheitani maailmalle ja jatkaa mielekkäämmän työn etsimistä. Tämän vuoden jälkeenkin haluan löytää puhelimesta ja koneelta paljon kuvia kuluneesta 12 kuukaudesta ja muistella niiden hienoja hetkiä.

.

Päivä kuin mikä tahansa

Heräilen aamulla ääneen, jota en tunnista. Se voi olla auran kolinaa. Tai sitten lintu lensi ikkunaan. Saattoihan se olla myös pyllähtänyt mummoparka. Mikään näistä edellämainituista ei varmaan kuulosta läheskään samalta toisiinsa verraten. Kertoisin, mistä ääni tarkalleen ottaen tuli, jos tietäisin.

Kello käy puolta kahtatoista, kun laitan puuroveden kiehumaan. Lasken veden ja puuron suhteen väärin ja aamiaisestani tulee hyvinkin keittomaista. Tyydyn kuitenkin aikaansaannokseeni, koska mitään muutakaan ruokaa ei nyt ole tarjolla. En ole käynyt ruokakaupassa aikoihin. Puurokeittoa ryystellessäni lueskelen postilaatikkoon kolahtanutta Metsäsjä-lehteä. En ole mitenkään erityisen kiinnostunut lehden jutuista ja yleensä viskaan tuon tuomisen suoraan lehtikeräykseen. Tänään päätin kuitenkin vilkaista, josko löytäisin jotain mielenkiintoista. Suomessa on noin 380 000 metsästäjää. Olen yksi heistä ja kuulun lehden tietojen mukaan niin sanottuihin aktiivisiin metsästäjiin, eli käyn vähintään kerran vuodessa pyytämässä. Tilastoja, tilastoja. Susia on liikaa, susia on liian vähän. Ilveksien ja karhujen kanta on hyvä. Kenen tieto on oikeaa? Kuka tarkisti faktat ja laski ahmat?

Poliisilta tulee viesti, joka ilmoittaa passini saapuneen ja sen voi hakea Ärrältä. Äitikin laittaa viestiä, jossa kysyy minut kotiin huomiseksi, jotta voisimme syödä koko perheen kanssa yhdessä pitkästä aikaa, koska isosiskoni on viimeinkin palannut takaisin Thaimaasta kotiin muutaman kuukauden työharjoittelun jälkeen.

Kiskon jalkaani kaverilta joululahjaksi saamani villasukat, kaulaani kiedon kirpparilta löytyneen kaulahuivin ja käsieni suojaksi pääsevät söpöt marianne-lapaset, jotka sain tuparilahjaksi Keminmaan ystävältäni. Tarkistan vielä, että kotiavaimet ovat mukana ennen kuin löyn oven perässäni kiinni ja lähden kävelemään keskustaa kohti. Matkalla mietin missä kohtaa Kirkkokatua on R-kioski, kun en muistanut koskaan pyörähtäneeni kyseisessä. Se kuitenkin löytyy S-marketin vierestä. Jollain tapaa minua huvittaa tilanne jossa H, M, S ja R ovat vierekkäin. Henkkamaukka, ääs-market ja ärrä.

Käyn Stockmannilla mietiskelemässä mihin käyttäisin kummitädiltä joululahjaksi saamani lahjakortin, mutta ainakaan tällä reissulla ei tartu mitään erikoista mukaan. Yksi keno kuponki ja punainen sytkäri vain, jotka nekin lähtevät mukaan perinteisellä rahalla, mistä muuten kuulin, että ruotsalaiset olisivat luopumassa. Ainakin Hyvien ja huonojen uutisten mukaan.

Kahvi maksoi CH:ssa kaksi euroa, santsikuppi 0,5 euroa, mutta sen jätin väliin. Vaasan ruispalat maksoivat sentin alle puoltoista egeä. Keno maksoi 2 euroa, sytkäri 80 senttiä enemmän. Pakastin pitäisi taas sulattaa. Eilen tekemäni jauhelihakastike on mautonta. Sähkölasku pitäisi maksaa. Laitanpa uuniin tulen. Tiskaaminen. Kirjoitan ensin jotain.
Kahvia.

.

vuosi 2013

Puhelimesta ja koneelta löytyi läjä kuvia viime vuodelta. Kuvat tuovat mieleen hyviä muistoja vuoden 2013 varrelta, joten päätin koota niistä melkein koko vuoden kattavan kuvapostauksen.

Huhtikuussa oli hieno päivä lasketella Ylläksellä

Opinnäytetyöksi valmistettu pajatsokin valmistui juuri ajallaan

kulmakorujen olemassaoloa

Katusoittajat<3

Coolest pool ever

Yksi vuoden parhaimmista roadtripeistä tällä
porukalla

mökkeilyä

mökkeilyä

mökkeilyä

mökkeilyä

mökkeilyä

mökkeilyä

Auto jätti meät mökkireissun päätteeks tien varteen.

*pew pew*

selfie ja koska moottoripyörä

Luulaja-roadtripiltä

tähän liittyy mahtava tarina joka sisältää
alkoholia, ikäviä naapureita, läpi kesäyön valvomista
ja pyykinpesua

taiteiden yö

Ruusukatu! Tän ohi/läpi ei voinu kävelle ilman et päivä parani huomattavasti

Redrama!

tunturireissulla

lintumettäl

lukuisia korttipeli-iltoja mahtu vuoteen

Syysmyrsky Einon tuhosia

Mökkeilyä jälleen. Jääkaapin työntely kinoksissa mökkitien päästä mökille ja veden lämmittelyä saunaan.

Luovaa ongelmanratkaisua kun mittariston valot eivät toimi

sanni<3

Tarina kolopallon jäähdyttimestä: ei toiminut tuolla
roadtripillä. Matka oli ikimuistoinen tämän ongelman takia!

Itsellekkin tuli hommattua oma menopeli (y)
Edustuskuva hänestä.

Joulu palojoensuussa. +
Omistan nykyään hienoimman joulujumpperin

uusi harrastus

Vuoden viimeisiä minuutteja
Missä valo pitenee, siinä asento levenee :---D

Näin. Tällainen oli vuoteni kuvien muodossa.
Paljon kerkesi tapahtua ja monia ihania hetkiä koettiin yksin ja yhdessä kavereiden kanssa.
Kiitos kaikille mukana olleille.
Myös vuosi 2014 olkoon seikkailuntäyteinen.

Horisontti

Missä mietinkään koskaan syvällisempiä, kuin portailla istuessani?

Siinä minä taas istuskelin portailla oveni edessä. Katselin taivaalle ja etsin tuttuja tähtikuvioita tai revontulia. En löytänyt kumpiakaan vaikka karhun kyllä pitäisi näkyä tähän vuodenaikaan suoraan edessä ylhäällä ja pakkaslukemat olivat mielestäni sitä luokkaa, että varmasti taivas leimuaisi edes pikkaisen. Vaan ei.

Ehkä tämä on taas niitä päiviä kun pitäisi vain katsella jalkoihinsa. Saattaisi vaikka löytää maasta jotain hyödyllistä.

Ystäväni tuli pyörähtämään luonani kaupunkikiertelyn jälkiin. Taisin juuri mainita, että on välillä mukava tuijotella taivaalle; voi nähdä vaikka tähdenlennon.

"hmmh..", hän totesi katsahtaen taivaalle ja luoden sitten taas katseensa eteenpäin.

"Kato, hiiri!" hän tokaisi hetken päästä ja osoitti jalkoihinsa. Kesti jonkun aikaa tajuta, ettei hän tarkoittanut sitä juustonpersoa, karvaista yksilöä vaan Douglas Engelbartin keksimää näppärää kapistusta. Nappasimme sen mukaan ja totesimme täysin toimivaksi ja hyväksi jatkeeksi läppärilleni.

Mitä minä portailla istuskellessani sitten tuumailin?

Taivaalle tiirailu antaisi toiveen per tähdenlento, mutta maasta voisi löytää vaikka lottokupongin. Kumman lunastaminen jännittäisi enemmän? Vai riippuisiko se siitä, mitä toivoi, vai siitä, kuinka iso potti tällä viikolla on jaossa?

Tai jos tähdenlennon nähtyään toivoisi lottovoittoa niin eikö olisi ikävää, jos toive toteutuisi siinä muodossa, että lottokuponki olisi jalkojesi juuressa, muttet huomaisi sitä, koska innoissasi tuijottelisit vain taivaalle seuraavan tähdenlennon toivossa?

Tai entä jos pitäisit katseesi tiukasti maassa, etkä näkisi taivaalla häivähtävää valopilkkua ja osaisi sillä hetkellä toivoa koko lottovoittoa, niin olisiko mahdollista silti löytää se lottokuponki?

Vai irvaileeko universumi kustannuksellamme? Entä jos mahdollisuus olisikin olemassa jos vain tajuaisi katsoa oikealla hetkellä oikeaan paikkaan ja jos se mahdollisuus vaan katoaisi samalla hetkellä kun teet virheliikkeen? Täytyisikö siis olla todella onnekas, ettei tekisi virheitä vaan näkisi sen tähdenlennon, löytäisi sen lottokupongin ja voittaisi sen 13 miljoonaa?

Pääni räjähtää.

Parasta lienee katsoa vain suoraan horisonttiin eli nähdä yhtäaikaa taivas ja maa. Silloin kai olisi paras mahdollisuus löytää mitä vain?

Täydellisen tuntematon

Herään taas liian myöhään. Aivan liian myöhään. Ei ole edes aamu enää. Kello hiihtelee kahden tuntumassa. Saan pienen moralisointimurahduksen kun huomenta -viestien jälkeiseen "joko ylhäällä?" viestiin vastaan mitäpä luulisit tyylisen ilmauksen. Kyllä, olen ylhäällä, mutten läheskään vielä hereillä. Napsautan vedenkeittimen päälle ja ropistan siihen kummalliseen, metalliseen teepalleroon pupunruuan näköisiä puruja.
"Koska sä kahvista olet luopunut?" En koskaan, mutta jostain syystä tee on viimeaikoina ollut suosiossani. Se tuoksuu hyvältä, muttei maistu yhtikäs miltään. Turha väittää muuta. Minä en maista mitään, vaikka hauduttaisin niitä puruja siellä vedessä vartin tai tunnin. Lämmintä hyväntuoksuista vettä se minulle on ja sillä sipuli.

Aamupalaa ei tee mieli, tiskivuoren siistiminen ei houkuta ja kotiinkaan ei jaksaisi jäädä lusmuamaan. Tarkistan mittarista ulkolämpötilan ja heitän sen vaatiman luvun mukaan vaatetta ylleni. Ei ole vielä mitään hajua minne olen menossa ja mitä tekemään. Suuntaan kaupungin läpi Kiikeliin ja haistelen hetken kasvoille puhisevaa tuulta. Koleus hiipii turhan nopeasti takin kauluksesta sisään, joten jatkan matkaani kohti kirjastoa. Jään hetkeksi lehtisaliin lukemaan Jumalan sanaa. Se on Hotakaisen uusi, ellei uusin, en tiedä, en ole tarkistanut, kirja. Lehtisalin tuolit eivät ole mitään mukavimpia, joten en jaksa keskittyä kirjaani pitkään ja kuin huomaamattani käteni kääntävät uuden sätkän ja jalkani heittävät minut takaisin tuuliseen torinrantaan.

Mieleeni tulee ystäväni suositus Coffee Housen jostain kahvintapaisesta, mihin tulee appelssiinia. Tiedustelen sitä kassalta ja saankin talouteni kaatavan laten, jonka pinnalla on aivan liikaa kermaa. Ihan hyvää juu, mutta minkäänlainen maitokahvi ei ole minun juttuni. Kahvi on parhaimmillaan silloin kun se on musta kuin nokipannu, kuuma kuin taottava rauta ja vahva kuin itsepäisen mielipide. Seuraavalla kerralla tilaan siis expresson.

Kävellessäni takaisin kotiin päin vastaani jalkaa melkein täydellinen kopio äidistäni. Vaatteet ovat samanlaiset, samoin hiukset ja kävelytyyli. Hän on vain hiukan lyhyempi ja hänellä on litteämpi nenä. Yhdennäköisyys on hullunkurinen ja jollain tapaa häiritsevä. Seuraavaksi vastaan kävelee Kekkosen kaksoisolento. Jostain syystä kaikki tuntuvat näyttävän jollain tapaa tutulta vaikken tunne ketään.

Kotiin päästyäni tiskaan astiani ja teen nopean yleissiivouksen. Keitän itselleni lisää hyväntuoksuista vettä ja päätän taas vaivata lukijoitani turhantärkeällä postauksella.

Ylimääräistä aikaa

Kello tuli yöllä kaksi kertaa kolme. Tiedän, koska näin. Tuijotin kelloa unta odottaessani. Ensin se oli 3:00, sitten 3:59 ja heti perään taas 3:00. Kello kaipaa kesää. Talviaikaan siirryttäessä se kurottaa epätoivoisesti tunnilla taaksepäin. Se on juhlallisesti valinnut siirtymiseensä lokakuun viimeisen sunnuntain. Se antaa väsyneille 60 minuutin torkkuajan. Itseasiassa voit käyttää sen 3600 sekuntia mihin lystää. Kerran joku puhelinmyyjäntapanen soitti mulle tästä aiheesta. Talviaikaan siirryttäessä saat tunnin ylimääräistä aikaa, jota et ole ottanut kalenterissasi vielä huomioon: mitä tekisit sillä tunnilla? Laita raksi ruutuun. Nukkuisin ja harrastaisin seksiä ovat ainoat mitkä tuosta kyselystä jäivät mieleen, vaikka vaihtoehtoja oli kymmeniä. Joka tapauksessa taisin laittaa ruksin joka ainoaan kohtaan.

Viime yönä tuo ylimääräinen tunti meni täysin harakoille. Olin ensin onnellinen siitä, että saan uuden mahdollisuuden nukahtaa ennen kuin kello tulee neljä. Vaan vielä kuudelta katselin kuinka puhelimen ruudussa digitaaliset numerot välähtivät minuutin välein ajan madellessa eteenpäin. Aamulla olin kuin talviunilta herätetty karhu. Äkäinen ja hyvin nopeasti ärsyttäväksi äityvä. Heräämiseni jälkeen ensimmäiset 126 minuuttia kaikki kysymyksesi ovat tyhmiä.

Näin käy pari kertaa vuodessa. Meinaan siis tätä kun ei saa nukutuksi yöllä. Mitään tiettyä syytä tähän ei sinänsä ole. Joskus se johtuu täysikuusta, toisinaan levottomuudesta ja muutaman kerran en ole touhotukseltani vain kerinnyt nukkumaan. Kerran taisin jopa vain päättää valvoa niin pitkään kuin mahdollista ja muistaakseni jossain 38-42 tunnin välillä tuli sänky vastaan ja sammuin siihen kuin saunalyhty heti kun vaakatasoon pääsin.

On paljon ihmisiä, jotka kannattaisivat kesäajasta luopumista kokonaan, mutta itse en kuulu näihin tyyppeihin. On ihan piristävää, että saa kerran vuodessa nauttia ylimääräisestä tunnistaan. Sille voi joku päivä tulla vielä tärkeääkin käyttöä ja sen päivän haluan nähdä. Toki tääki aika on vain laina, joka maksetaan takaisin taas maaliskuussa. Tunti ei kasva viidessä kuukaudessa ollenkaan korkoa, mutta kyllä se menetetty tiima osaa syödä hermoa. Minun arvokkaita tuntejani tuollalailla varastaa! Ei sitä osaa sillon ajatella, että saadakseen sen yhden ylimääräisen tunnin myöhemmin, on kerran vuodessa myös luovuttava samasta määrästä.

Mutta jos kellonsiirtyminen aiheuttaa näin isoja mietteitä niin miten käy kun aletaan puhumaan karkauspäivästä? Silloin tulee yksi kokonainen päivä lisää. Hoh vai edellä aikaasi? Jälkeenjääneitä on koko porukka. Tiedät olevasi ajantasalla vasta siinä vaiheessa, kun hillut kangaskaupassa valikoimassa hamekankaita, -- itselle tai kosijalle.



Chisu suosii musiikkivideoissaan rinkeleitä (ks. Sabotage ja Kohtalon oma).