torstai 23. tammikuuta 2014

Päivä kuin mikä tahansa

Heräilen aamulla ääneen, jota en tunnista. Se voi olla auran kolinaa. Tai sitten lintu lensi ikkunaan. Saattoihan se olla myös pyllähtänyt mummoparka. Mikään näistä edellämainituista ei varmaan kuulosta läheskään samalta toisiinsa verraten. Kertoisin, mistä ääni tarkalleen ottaen tuli, jos tietäisin.

Kello käy puolta kahtatoista, kun laitan puuroveden kiehumaan. Lasken veden ja puuron suhteen väärin ja aamiaisestani tulee hyvinkin keittomaista. Tyydyn kuitenkin aikaansaannokseeni, koska mitään muutakaan ruokaa ei nyt ole tarjolla. En ole käynyt ruokakaupassa aikoihin. Puurokeittoa ryystellessäni lueskelen postilaatikkoon kolahtanutta Metsäsjä-lehteä. En ole mitenkään erityisen kiinnostunut lehden jutuista ja yleensä viskaan tuon tuomisen suoraan lehtikeräykseen. Tänään päätin kuitenkin vilkaista, josko löytäisin jotain mielenkiintoista. Suomessa on noin 380 000 metsästäjää. Olen yksi heistä ja kuulun lehden tietojen mukaan niin sanottuihin aktiivisiin metsästäjiin, eli käyn vähintään kerran vuodessa pyytämässä. Tilastoja, tilastoja. Susia on liikaa, susia on liian vähän. Ilveksien ja karhujen kanta on hyvä. Kenen tieto on oikeaa? Kuka tarkisti faktat ja laski ahmat?

Poliisilta tulee viesti, joka ilmoittaa passini saapuneen ja sen voi hakea Ärrältä. Äitikin laittaa viestiä, jossa kysyy minut kotiin huomiseksi, jotta voisimme syödä koko perheen kanssa yhdessä pitkästä aikaa, koska isosiskoni on viimeinkin palannut takaisin Thaimaasta kotiin muutaman kuukauden työharjoittelun jälkeen.

Kiskon jalkaani kaverilta joululahjaksi saamani villasukat, kaulaani kiedon kirpparilta löytyneen kaulahuivin ja käsieni suojaksi pääsevät söpöt marianne-lapaset, jotka sain tuparilahjaksi Keminmaan ystävältäni. Tarkistan vielä, että kotiavaimet ovat mukana ennen kuin löyn oven perässäni kiinni ja lähden kävelemään keskustaa kohti. Matkalla mietin missä kohtaa Kirkkokatua on R-kioski, kun en muistanut koskaan pyörähtäneeni kyseisessä. Se kuitenkin löytyy S-marketin vierestä. Jollain tapaa minua huvittaa tilanne jossa H, M, S ja R ovat vierekkäin. Henkkamaukka, ääs-market ja ärrä.

Käyn Stockmannilla mietiskelemässä mihin käyttäisin kummitädiltä joululahjaksi saamani lahjakortin, mutta ainakaan tällä reissulla ei tartu mitään erikoista mukaan. Yksi keno kuponki ja punainen sytkäri vain, jotka nekin lähtevät mukaan perinteisellä rahalla, mistä muuten kuulin, että ruotsalaiset olisivat luopumassa. Ainakin Hyvien ja huonojen uutisten mukaan.

Kahvi maksoi CH:ssa kaksi euroa, santsikuppi 0,5 euroa, mutta sen jätin väliin. Vaasan ruispalat maksoivat sentin alle puoltoista egeä. Keno maksoi 2 euroa, sytkäri 80 senttiä enemmän. Pakastin pitäisi taas sulattaa. Eilen tekemäni jauhelihakastike on mautonta. Sähkölasku pitäisi maksaa. Laitanpa uuniin tulen. Tiskaaminen. Kirjoitan ensin jotain.
Kahvia.

.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

vuosi 2013

Puhelimesta ja koneelta löytyi läjä kuvia viime vuodelta. Kuvat tuovat mieleen hyviä muistoja vuoden 2013 varrelta, joten päätin koota niistä melkein koko vuoden kattavan kuvapostauksen.

Huhtikuussa oli hieno päivä lasketella Ylläksellä
Opinnäytetyöksi valmistettu pajatsokin valmistui juuri ajallaan
kulmakorujen olemassaoloa
Katusoittajat<3


















Coolest pool ever

Yksi vuoden parhaimmista roadtripeistä tällä
porukalla
mökkeilyä


mökkeilyä
mökkeilyä







mökkeilyä
mökkeilyä

mökkeilyä

Auto jätti meät mökkireissun päätteeks tien varteen.

*pew pew*


selfie ja koska moottoripyörä
Luulaja-roadtripiltä
tähän liittyy mahtava tarina joka sisältää
alkoholia, ikäviä naapureita, läpi kesäyön valvomista
ja pyykinpesua
taiteiden yö

Ruusukatu! Tän ohi/läpi ei voinu kävelle ilman et päivä parani huomattavasti
Redrama!
tunturireissulla
lintumettäl
lukuisia korttipeli-iltoja mahtu vuoteen
Syysmyrsky Einon tuhosia
Mökkeilyä jälleen. Jääkaapin työntely kinoksissa mökkitien päästä mökille ja veden lämmittelyä saunaan.


Luovaa ongelmanratkaisua kun mittariston valot eivät toimi

sanni<3
Tarina kolopallon jäähdyttimestä: ei toiminut tuolla
roadtripillä. Matka oli ikimuistoinen tämän ongelman takia!
Itsellekkin tuli hommattua oma menopeli (y)
Edustuskuva hänestä.
Joulu palojoensuussa. +
Omistan nykyään hienoimman joulujumpperin

uusi harrastus



















Vuoden viimeisiä minuutteja
Missä valo pitenee, siinä asento levenee :---D


Näin. Tällainen oli vuoteni kuvien muodossa.
Paljon kerkesi tapahtua ja monia ihania hetkiä koettiin yksin ja yhdessä kavereiden kanssa.
Kiitos kaikille mukana olleille.
Myös vuosi 2014 olkoon seikkailuntäyteinen.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Horisontti

Missä mietinkään koskaan syvällisempiä, kuin portailla istuessani?


Siinä minä taas istuskelin portailla oveni edessä. Katselin taivaalle ja etsin tuttuja tähtikuvioita tai revontulia. En löytänyt kumpiakaan vaikka karhun kyllä pitäisi näkyä tähän vuodenaikaan suoraan edessä ylhäällä ja pakkaslukemat olivat mielestäni sitä luokkaa, että varmasti taivas leimuaisi edes pikkaisen. Vaan ei.

Ehkä tämä on taas niitä päiviä kun pitäisi vain katsella jalkoihinsa. Saattaisi vaikka löytää maasta jotain hyödyllistä.

Ystäväni tuli pyörähtämään luonani kaupunkikiertelyn jälkiin. Taisin juuri mainita, että on välillä mukava tuijotella taivaalle; voi nähdä vaikka tähdenlennon.
"hmmh..", hän totesi katsahtaen taivaalle ja luoden sitten taas katseensa eteenpäin.
"Kato, hiiri!" hän tokaisi hetken päästä ja osoitti jalkoihinsa. Kesti jonkun aikaa tajuta, ettei hän tarkoittanut sitä juustonpersoa, karvaista yksilöä vaan Douglas Engelbartin keksimää näppärää kapistusta. Nappasimme sen mukaan ja totesimme täysin toimivaksi ja hyväksi jatkeeksi läppärilleni.

Mitä minä portailla istuskellessani sitten tuumailin?
Taivaalle tiirailu antaisi toiveen per tähdenlento, mutta maasta voisi löytää vaikka lottokupongin. Kumman lunastaminen jännittäisi enemmän? Vai riippuisiko se siitä, mitä toivoi, vai siitä, kuinka iso potti tällä viikolla on jaossa?
Tai jos tähdenlennon nähtyään toivoisi lottovoittoa niin eikö olisi ikävää, jos toive toteutuisi siinä muodossa, että lottokuponki olisi jalkojesi juuressa, muttet huomaisi sitä, koska innoissasi tuijottelisit vain taivaalle seuraavan tähdenlennon toivossa?
Tai entä jos pitäisit katseesi tiukasti maassa, etkä näkisi taivaalla häivähtävää valopilkkua ja osaisi sillä hetkellä toivoa koko lottovoittoa, niin olisiko mahdollista silti löytää se lottokuponki?
Vai irvaileeko universumi kustannuksellamme? Entä jos mahdollisuus olisikin olemassa jos vain tajuaisi katsoa oikealla hetkellä oikeaan paikkaan ja jos se mahdollisuus vaan katoaisi samalla hetkellä kun teet virheliikkeen? Täytyisikö siis olla todella onnekas, ettei tekisi virheitä vaan näkisi sen tähdenlennon, löytäisi sen lottokupongin ja voittaisi sen 13 miljoonaa?

Pääni räjähtää.

Parasta lienee katsoa vain suoraan horisonttiin eli nähdä yhtäaikaa taivas ja maa. Silloin kai olisi paras mahdollisuus löytää mitä vain?





keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Täydellisen tuntematon

Herään taas liian myöhään. Aivan liian myöhään. Ei ole edes aamu enää. Kello hiihtelee kahden tuntumassa. Saan pienen moralisointimurahduksen kun huomenta -viestien jälkeiseen "joko ylhäällä?" viestiin vastaan mitäpä luulisit tyylisen ilmauksen. Kyllä, olen ylhäällä, mutten läheskään vielä hereillä. Napsautan vedenkeittimen päälle ja ropistan siihen kummalliseen, metalliseen teepalleroon pupunruuan näköisiä puruja.
"Koska sä kahvista olet luopunut?" En koskaan, mutta jostain syystä tee on viimeaikoina ollut suosiossani. Se tuoksuu hyvältä, muttei maistu yhtikäs miltään. Turha väittää muuta. Minä en maista mitään, vaikka hauduttaisin niitä puruja siellä vedessä vartin tai tunnin. Lämmintä hyväntuoksuista vettä se minulle on ja sillä sipuli.

Aamupalaa ei tee mieli, tiskivuoren siistiminen ei houkuta ja kotiinkaan ei jaksaisi jäädä lusmuamaan. Tarkistan mittarista ulkolämpötilan ja heitän sen vaatiman luvun mukaan vaatetta ylleni. Ei ole vielä mitään hajua minne olen menossa ja mitä tekemään. Suuntaan kaupungin läpi Kiikeliin ja haistelen hetken kasvoille puhisevaa tuulta. Koleus hiipii turhan nopeasti takin kauluksesta sisään, joten jatkan matkaani kohti kirjastoa. Jään hetkeksi lehtisaliin lukemaan Jumalan sanaa. Se on Hotakaisen uusi, ellei uusin, en tiedä, en ole tarkistanut, kirja. Lehtisalin tuolit eivät ole mitään mukavimpia, joten en jaksa keskittyä kirjaani pitkään ja kuin huomaamattani käteni kääntävät uuden sätkän ja jalkani heittävät minut takaisin tuuliseen torinrantaan.

Mieleeni tulee ystäväni suositus Coffee Housen jostain kahvintapaisesta, mihin tulee appelssiinia. Tiedustelen sitä kassalta ja saankin talouteni kaatavan laten, jonka pinnalla on aivan liikaa kermaa. Ihan hyvää juu, mutta minkäänlainen maitokahvi ei ole minun juttuni. Kahvi on parhaimmillaan silloin kun se on musta kuin nokipannu, kuuma kuin taottava rauta ja vahva kuin itsepäisen mielipide. Seuraavalla kerralla tilaan siis expresson.

Kävellessäni takaisin kotiin päin vastaani jalkaa melkein täydellinen kopio äidistäni. Vaatteet ovat samanlaiset, samoin hiukset ja kävelytyyli. Hän on vain hiukan lyhyempi ja hänellä on litteämpi nenä. Yhdennäköisyys on hullunkurinen ja jollain tapaa häiritsevä. Seuraavaksi vastaan kävelee Kekkosen kaksoisolento. Jostain syystä kaikki tuntuvat näyttävän jollain tapaa tutulta vaikken tunne ketään.

Kotiin päästyäni tiskaan astiani ja teen nopean yleissiivouksen. Keitän itselleni lisää hyväntuoksuista vettä ja päätän taas vaivata lukijoitani turhantärkeällä postauksella.






sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ylimääräistä aikaa

Kello tuli yöllä kaksi kertaa kolme. Tiedän, koska näin. Tuijotin kelloa unta odottaessani. Ensin se oli 3:00, sitten 3:59 ja heti perään taas 3:00. Kello kaipaa kesää. Talviaikaan siirryttäessä se kurottaa epätoivoisesti tunnilla taaksepäin. Se on juhlallisesti valinnut siirtymiseensä lokakuun viimeisen sunnuntain. Se antaa väsyneille 60 minuutin torkkuajan. Itseasiassa voit käyttää sen 3600 sekuntia mihin lystää. Kerran joku puhelinmyyjäntapanen soitti mulle tästä aiheesta. Talviaikaan siirryttäessä saat tunnin ylimääräistä aikaa, jota et ole ottanut kalenterissasi vielä huomioon: mitä tekisit sillä tunnilla? Laita raksi ruutuun. Nukkuisin ja harrastaisin seksiä ovat ainoat mitkä tuosta kyselystä jäivät mieleen, vaikka vaihtoehtoja oli kymmeniä. Joka tapauksessa taisin laittaa ruksin joka ainoaan kohtaan.

Viime yönä tuo ylimääräinen tunti meni täysin harakoille. Olin ensin onnellinen siitä, että saan uuden mahdollisuuden nukahtaa ennen kuin kello tulee neljä. Vaan vielä kuudelta katselin kuinka puhelimen ruudussa digitaaliset numerot välähtivät minuutin välein ajan madellessa eteenpäin. Aamulla olin kuin talviunilta herätetty karhu. Äkäinen ja hyvin nopeasti ärsyttäväksi äityvä. Heräämiseni jälkeen ensimmäiset 126 minuuttia kaikki kysymyksesi ovat tyhmiä.

Näin käy pari kertaa vuodessa. Meinaan siis tätä kun ei saa nukutuksi yöllä. Mitään tiettyä syytä tähän ei sinänsä ole. Joskus se johtuu täysikuusta, toisinaan levottomuudesta ja muutaman kerran en ole touhotukseltani vain kerinnyt nukkumaan. Kerran taisin jopa vain päättää valvoa niin pitkään kuin mahdollista ja muistaakseni jossain 38-42 tunnin välillä tuli sänky vastaan ja sammuin siihen kuin saunalyhty heti kun vaakatasoon pääsin.

On paljon ihmisiä, jotka kannattaisivat kesäajasta luopumista kokonaan, mutta itse en kuulu näihin tyyppeihin. On ihan piristävää, että saa kerran vuodessa nauttia ylimääräisestä tunnistaan. Sille voi joku päivä tulla vielä tärkeääkin käyttöä ja sen päivän haluan nähdä. Toki tääki aika on vain laina, joka maksetaan takaisin taas maaliskuussa. Tunti ei kasva viidessä kuukaudessa ollenkaan korkoa, mutta kyllä se menetetty tiima osaa syödä hermoa. Minun arvokkaita tuntejani tuollalailla varastaa! Ei sitä osaa sillon ajatella, että saadakseen sen yhden ylimääräisen tunnin myöhemmin, on kerran vuodessa myös luovuttava samasta määrästä.



Mutta jos kellonsiirtyminen aiheuttaa näin isoja mietteitä niin miten käy kun aletaan puhumaan karkauspäivästä? Silloin tulee yksi kokonainen päivä lisää. Hoh vai edellä aikaasi? Jälkeenjääneitä on koko porukka. Tiedät olevasi ajantasalla vasta siinä vaiheessa, kun hillut kangaskaupassa valikoimassa hamekankaita, -- itselle tai kosijalle.



Chisu suosii musiikkivideoissaan rinkeleitä (ks. Sabotage ja Kohtalon oma).

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Muutoksia

Kadun reunat hohtavat kultaisenaan kun ajelen kaupasta kotiinpäin. Puut heittelevät tuulilasiin viimeisiä vihreänsä menettäneitä lehtiään kun matelen eteenpäin. Etupenkillä nyhjöttävässä repussa on maitopurkki, ruisleipää ja joku uusi ihmeellinen proteiinijuoma-asia. En muista sen nimeä, mutta onko sillä nyt sen kummemmin väliä, -vaikutuksen luulisi olevan sama kuin millä tahansa muullakin proteiinijuomalla.

Pikkusiskollani on syysloma ja hän on kylästelemässä luonani. Hän oli kylillä luuhannut sen aikaa kun itse olin treeneissä ja myös päässyt minua ennen kotiin, koska vara-avaimenhaltijani oli antanut hänelle avaimen aikaisemmin illalla käydessään auttamassa puunkannossa.
Mietin ennen treeneihin lähtöä, etten todellakaan tänään jaksaisi mitään rääkkiä. Laiskotti aivan hirveästi. Päätin kuitenkin mennä, kun ei ollut mitään tarpeeksi hyvää syytä jättää käymättä. Treenien jälkeen kuitenkin mietin kaksi kertaa ankarammin olisiko sen kerran väliin jättäminen kuitenkin ollut parempi vaihtoehto. Paikat ovat kipeinä, mustelmilla ja takuulla jumissa seuraavana aamuna. En muista paljoakaan mitä alkulämmittelyssä teimme, koska kaikki ajatus ja energia meni siihen, että pysyisi hengissä. Olisi selkeesti tarvetta jättää muutama pahe pois ja muuttaa muutenkin joitain elämäntapojaan.

Elämäntavoista tulikin mieleeni rutiinit ja rutiineista eräs tapaus, jonka takia iltoihini on ilmestynyt aivan uusi viettotapa. Yöt venyvät pitkiksi, näppäimet kuluvat ja silmät väsyvät näytön tuijottamiseen. Keksipeli pyörii taustalla ja skypen pienessä ruudussa lainehtii verbaalinen vesiputous. Kun kello lähestyy aamu kolmea saatan uskaltautua mainitsemaan keskustelukumppanilleni jotain ajasta, energiasta ja sen mahdollisesta tarpeellisuudesta seuraavanakin päivänä.

Muutoksia, muutoksia. Sitä on liikkeellä. Syksy ei kun ole mikään tavaton aika semmoisille. Ihmiset aloittavat uusia harrastuksia ja etsivät elämäänsä valoisia asioita, jottei syksy pääsisi masentamaan, eikä tuleva talvi tuntuisi niin kylmältä.
Puntti tulitikkuja ja tuikkupussi jos ei muuta.

.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Etappi

2010     kerran
2011     kerran
2012     neljä kertaa
2013     kaksi kertaa

Viimeisin tapahtui eilen. Muutto siis. Tästähän on tullut jo melkein tapa. Yleensä mulla on ollu joku hyvä syy osoitteenvaihtoon, eikä tämä viimeisinkään siinä mielessä poikkea kaavasta. Kaikissa kämpissä, joissa olen viimeisen neljän vuoden aikana asunut olen tiennyt, kuinka pitkään suurinpiirtein tulen pysymään siellä. Edellisessä asunnossa oli tarkoitus olla niin pitkään, että sisko tulee takaisin, mutta suunnitelmat vähän muuttuivat lennosta. Sisko ei tullutkaan takaisin enkä minä halunnut jäädä asumaan siihen kämppään sen pitemmäksi aikaa. Sattuman kautta sain uuden asunnon kaveriltani, joka oli lähdössä vuodeksi ulkomaille hommiin. Kämppä on hyvänkokoinen, lähellä keskustaa ja söpö kun mikä. Sanalla sanoen: täydellinen. Täällä on kakluuni ja pihasauna, eikä vuokrakaan päätä huimaa.

Eräs ystäväni mietiskeli täällä lusmutessaan, että kämppäni olisi Tumblr tai Weheartit-unelma. Paras mahdollinen asukas tähän olisi DIY-henkinen runoilija. Seiniä koristavat kukkatapetit, nurkassa henkii valkoinen kodin sydän, jonka sisuksissa puut ratisevat liehuvan rengin otteessa, keittiön hana väännetään päällee punaisesta ja sinisestä nupista ja taloon tullaan sisään porstuan läpi.

Ajattelin tässä kirjoitellessani, että pitäisi varmaan kuvia ottaa tätä tekstiä varten, mut sit aattelin uudestaan, että fuck it, tulkoot ite kattomaan. Kameraa osaan näet käyttää suurinpiirtein yhtä hyvin kuin norsu hyppynarua. Ehkä delegoin kuvaamishommatkin sitten suosiolla jollekkin osaavammalle ja sitten ehkä mahdollisesti joskus jossain vaiheessa kun tähdet ovat oikeassa asennossa, lisään tänne kuvan tai pari muidenkin iloksi.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan nauttia tästä idyllisen ympäristön pikku paritalon väliasunnosta vuoden verran ja sitten pakkaan tavarani takaisin pahvilaatikoihin ja siirryn seuraavaan kohteeseen. On tämäkin elämää. Mutta pitäähän ihmisellä olla rutiineja, eikö totta?